Juhannuspäivänä käytiin yleisurheilun Motonet GP-sarjan toinen osakilpailu Kuortaneella, jossa on perinteisesti kisattu juhannuksena.
Päivän kisojen kovimmasta suorituksesta vastasi Nooralotta Neziri 100 metrin aidoissa. Hän voitti kisan huippuajalla 12,86, joka olisi ollut kauden kotimainen kärkitulos, mutta juoksussa oli hieman liikaa myötätuulta (+2,4 m/s). Toiseksi pinkoi Puolan Karolina Koleczek ajalla 12,96, Reetta Hurske tuli kolmanneksi 13,07 ajalla ja neljänneksi tulleen Lotta Haralan aika oli 13,19. Hurske ja Harala olisivat ajoillaan alittaneet EM-rajan, jos tuulta olisi ollut hieman vähemmän. Neziri voitti myös aiemmin käydyn ekan juoksun, silloin aika oli 12,97 ja myös siinä oli liian kova tuuli eikä kelpaa tilastoihin.
Miesten keihäässä voiton vei Viron Magnus Kirt tuloksella 84,69, jonka hän teki heti ensimmäisellä kierroksella. Virolainen voitti aiemmin kesäkuussa myös Turussa Paavo Nurmi Gamesin, jolloin Kirt teki ennätyksensä 88,73. Saksan Thomas Röhler jäi toiseksi 83,17 tuloksella ja Tshekin Jakub Vadlejch oli 81,39 heitollaan kolmas. Suomalaisista paras oli Jami Kinnunen ollen kuudes tuloksella 76,16. Saksan Johannes Vetter ja Oliver Helander puuttuivat kisasta.
Miesten kolmiloikassa Simo Lipsanen kilpaili ensimmäistä kertaa tänä kesänä Suomessa. Lipsanen vei voiton 16,62 tuloksella, joka tuli kolmannella kierroksella. Lipsanen oli aiemmin tällä kaudella kisannut Ranskassa, jossa hyppäsi 16,84.
Suomalaisista lajivoittoihin ylsivät Nezirin ja Lipsasen lisäksi Oskari Lehtonen 200 metrillä, Topi Raitanen 3000 metrillä, Anniina Kortetmaa 100 metrillä, Viivi Lehikoinen 400 metrin aidoissa ja Ella Junnila korkeudessa.
Seuraava GP-sarjan osakilpailu käydään heinäkuun alussa Joensuussa.
Kuortaneen osakilpailun tulokset
Miehet
100m
1. Dennis Leal SWE 10,47
2. Ville Myllymäki 10,52
3. Otto Ahlfors 10,55
200m
1. Oskari Lehtonen 21,34
2. Samuel Purola 21,43
3. Dominik Kopec POL 21,45
800m
1. Joshua Ralph AUS 1,48,98
2. Markus Teijula 1,49,26
3. Joonas Rinne 1,50,24
3000m
1. Topi Raitanen 8,05,98
2. Jaakko Piesanen 8,10,12
3. Hannu Granberg 8,16,50
Pituus
1. Zarck Visser RSA 7,82
2. Arttu Pajulahti 7,73
3. Kalle Salminen 7,64
Kolmiloikka
1. Simo Lipsanen 16,62
2. Muhd Hakimil Ismail MAS 16,34
3. Godfrey Mokoena RSA 16,23
Keihäs
1. Magnus Kirt EST 84,69
2. Thomas Röhler GER 83,17
3. Jakub Vadlejch CZE 81,39
6. Jami Kinnunen 76,16
Naiset
100m
1. Anniina Kortetmaa 11,60
2. Aino Pulkkinen 11,71
3. Anna Hämäläinen 11,90
100m aidat
1. Nooralotta Neziri 12,86
2. Karolina Koleczek POL 12,96
3. Reetta Hurske 13,07
4. Lotta Harala 13,19
400m aidat
1. Viivi Lehikoinen 58,30
2. Hilla Uusimäki 58,85
3. Eveliina Määttänen 59,29
1500m
1. Brittany McGowan AUS 4,14,12
2. Sara Kuivisto 4,16,34
3. Saija Seppä 4,25,28
Korkeus
1. Ella Junnila 184
2. Elina Smolander 182
3. Laura Rautanen 177
Seiväs
1. Maryna Kylypko UKR 435
2. Wilma Murto 425
3. Saga Andersson 415
Keihäs
1. Nikola Odrodnikova CZE 61,64
2. Kelsey-Lee Roberts NZL 61,48
3. Sofi Flink SWE 57,51
4. Jenni Kangas 56,85