Scroll Top

Kyrgios kukisti Federerin

Gamblers tennis 5

Australian nuori tennislupaus Nick Kyrgios kohtasi Roger Federerin Madridin tennisturnauksen toisella kierroksella. Ottelu oli Federerille turnauksen ensimmäinen, sillä hän eteni rankingin perusteella suoraan toiselle kierrokselle. Samalla hän sai hieman huilata sunnuntain Istanbulin turnauksen finaalin jälkeen.

Ottelu alkoi Kyrgiosin kannalta erinomaisesti, sillä hän mursi heti ensimmäisen Federerin syötön. Erävoitosta syöttäessään Kyrgios antoi ensimmäiset murtopaikkansa Federerille ja näistä kolmannen hän käytti hyväkseen. Erä eteni katkaisupeliin, jossa Kyrgios kärsi selkeän tuomarivirheen ja se jäi selkeästi nuorukaisen takaraivoon. Katkaisupelin voitti Federer luvuin 1-7.

Toisessa erässä Federer otti heti murron, mutta hävisi toisen oman syöttövuoronsa. Tämän jälkeen murtopaikkoja ei montaa ollut ja jälleen edettiin katkaisupeliin. Tällä kertaa Kyrgios otti selkeän johdon ja voitti lopulta luvuin 5-7.

Kolmannessa erässä kumpikaan miehistä ei saanut yhtäkään murtopalloa ja jälleen edettiin katkaisupeliin. Siitä muodostui uskomaton taisto Kyrgios sai peräti 6 ottelupalloa ja Federer 2. Lopulta Kyrgios voitti pistein 12-14.

Seuraavalla kierroksella Kyrgios kohtaa John Isnerin.

Embed from Getty Images

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.