Suomen nelinpeliässä Henri Kontinen ja hänen parinsa Marin Draganja olivat tänään Hallen ruohoturnauksen toisella kierroksella kovassa paikassa. Heidän vastustajikseen astelivat turnauksen 2. sijoitettu ja maailmanlistan 8. sijoitettu pari Rohan Bopanna/Florin Mergea.
Tällä kertaa Kontinen/Draganja -kaksikon syöttöpeli kulki erinomaisesti, eikä vastapuoli saanut yhtäkään murtopalloa koko ottelussa. Vastaavasti he saivat 5 kappaletta murtopaikkoja. Ottelun kaksi ensimmäistä erää eteni siten katkaisupeliin ja valitettavasti niissä intialais-romanialainen parivaljakko oli etevämpi lukemin 4-7 ja 3-7.
Vaikka tällä kertaa tappio tulikin, oli tämä erinomainen näyttö nuorelta kaksikolta. Mikäli Kontinen ja Draganja jatkavat nelinpeliparina, ei ole ollenkaan kaukainen ajatus, että he ovat tulevaisuudessa vähintään top-3 pari. Siihen on vielä kuitenkin tekemistä. Tämä temppu voidaan nähdä kuitenkin jo tulevana tai sitä seuraavana kautena.