Jokerit on voittanut Tikkurilan jäähallissa pelatussa harjoitusottelussa Sibirin 6-1. Ottelun tehomiehinä hääri 1+2 tehot tehnyt Juha-Matti Aaltonen, sekä 1+2 tehot tehnyt tanskalainen superhankinta Philip Larsen. Ottelu oli Jokereilta vakuuttava näytös, vaikka pelillisesti onkin vielä hiottavaa. Sibir ei oikeen missään vaiheessa päässyt Jokereiden vauhtiin mukaan ja ottelusta jäikin hieman ”isät vastaan pojat” vaikutelma. Ottelun jälkeen Gamblersmedia kysyi Jokeri-debytantti Pekka Jormakalta mietteitä Jokeri uran avausmaalista. Jormakka kertoi olevansa tyytyväinen omaan sekä, joukkueen esitykseen ottelussa ja totesi maalin tuoman energian tietävän jatkon kannalta hyvää ja vähentävän paineita. Gee kysyi myös oliko helppo tulla joukkueeseen uutena pelaajana. Jormakka kertoi, että hänet on otettu loistavasti mukaan remmiin ja joukkueessa vallitsee loistava yhteishenki.
Joukkueen päävalmentaja Erkka Westerlund kertoi pelin jälkeen olevansa tyytyväinen tulokseen, mutta painotti joukkueen kehitysprosessin olevan vasta alussa, eikä vielä ole aika tehdä johtopäätöksiä. Westerlund kertoi joukkueen olevan erittäin mielenkiintoinen ja joukkueesta löytyvän monia loistavia pelaajia, mutta kertoi suurimman työmaan löytyvän joukkueen yhteen kasvamisessa ja oikeiden viisikoiden löytämisessä, jonka kautta löytyy hyvä joukkuepeli. Westerlund kertoi myös Peter Reginin palaavan pian joukkueen vahvuuteen, mutta Jesse Joensuun ja Niko Kapasen vammojen vaativan vielä aikaa, mistä tarkempaa tietoa tulee loppuviikosta.
Jokereiden seuraava harjoitusottelu pelataan Torstaina Hartwall Arenalla, jolloin vastaan luistelee hallitseva mestari Pietarin SKA.