Espoo Blues osallistuu Euroopan parhaiden jääkiekkoseurojen CHL-turnaukseen
kaudella 2015-16
Espoo Bluesin kausi päättyi kaudella 2014-15 hienoon viidenteen sijaan Liigassa ja saavutuksen myötä Blues on kutsuttu mukaan uudistuneeseen CHL-turnaukseen.
Uudistettu CHL perustettiin European Trophy -turnauksen pohjalta vuonna 2013 ja ensimmäisen kerran uuden konseptin mukaan pelattiin kaudella 2014-15. Vähintään kuudesta maasta turnaukseen osallistuvat joukkueet edustavat maansa korkeinta liigatasoa.
CHL laajenee kaudelle 2015-16 ja syksyn myötä Blues tarjoaa kannattajilleen mahdollisuuden nähdä eurooppalaisia huippujoukkueita kotiareenallaan ja saa samalla erinomaisen mittapuun omalle suoritustasolleen – sekä urheilullisesti että ottelutapahtuman kannalta.
“On hienoa, että ansaitsimme paikan CHL:ssä”, kommentoi Espoo Bluesin toimitusjohtaja Jarmo Koskinen. “Kevät on tuonut positiivisia uutisia monella rintamalla ja pelaaminen Euroopan parhaiden joukossa on meidän kannaltamme erinomainen asia useallakin tasolla ajatellen. Tavoiteasetantaa emme ole vielä tehneet, mutta kahdeksasta Liigan neljännesfinaaleita pelanneesta joukkueesta kaikki paitsi Blues olivat CHL-joukkueita ja semifinaaleihin eteni puolestaan ainoastaan CHL-joukkueita – haetaan siis tätä korrelaatiota ensi kaudellakin!”
Koskinen näkee osallistumisen CHL:ään positiivisena asiana myös organisaation toimintamallin kehityksen kannalta.
“CHL:n ensimmäinen kausi oli monella tasolla menestys ja Bluesin kannalta hyppääminen myötätuulessa olevan sarjan mukaan on selkeä askel espoolaisen kiekon lippulaivan eteenpäin menossa. CHL antaa meille loistavan mahdollisuuden peilata omaa toimintaamme eri osa-alueilla eurooppalaisiin huippuseuroihin ja samoin CHL:n sisäinen toimintamalli tuottaa organisaatioomme lisäosaamista. Odotamme innolla uuden kauden alkua ja CHL:n tuomaa kiinnostavuutta kansainvälisten ottelutapahtumien myötä”, Koskinen iloitsee.
”On mielenkiintoista nähdä Bluesin periksiantamattoman ja taistelevan pelityylin taso verrattuna Euroopan huippujoukkueisiin. Tämä on myös ansaittu kokemus joukkueelle, joka pelasi erinomaisen kauden isossa kuvassa ja jatkaa suurelta osin samalla kokoonpanolla myös ensi kaudella”, kommentoi Espoo Bluesin General Manager Peter Ahola.
Espoo Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho pitää CHL-turnausta hyvänä kokemuksena pelaajille.
“Äärimmäisen hieno asia. Turnaus tuo pelaajistolle sekä koko seuralle uutta Liigan ympärille. Ennen kaikkea pelaajille se on hieno mahdollisuus näyttää omaa osaamistaan Euroopan tasolla. Turnaus antaa energiaa pelaajille, tuo uutta joukkueeseen ja sitä kautta myös erilaisen syksyn Espooseen”, Aho kommentoi.
CHL-turnauksen lohkoarvonta suoritetaan Prahassa 13.5.2015.