Scroll Top

Bluesilla matti kukkarossa

Hirschovits_Kim_Blues_2013_1

Espoo Bluesin taloudellinen tilanne on todella hälyttävä, uutisoi Ilta-Sanomat keskiviikkona. Lehti kertoo saaneensa käsiinsä taustayhtiö Jääkiekko Espoo Oy:n toimitusjohtajan Jarmo Koskisen kirjeen. Osakkaille, hallitukselle ja henkilöstölle kaksi viikkoa sitten lähetetyssä kirjeessä kerrotaan, että rahaa tarvitaan satoja tuhansia euroja.

”Yhtiön taloudellinen tilanne on erittäin kriittinen maksuvalmiuden osalta. Tämän kassakriisin kokoluokka on nyt noin 750 000 euroa mikäli maksaisimme kaikki erääntyneet ja avoimet laskumme pois”, kirjoittaa Koskinen Ilta-Sanomien mukaan.

Talousvaikeuksissa Blues ei ole ensimmäistä kertaa. Seuran toiminta on ollut tappiollista melkein koko ajan siitä lähtien, kun nimi muuttui 1990-luvun lopulla Espoo Bluesiksi. Jussi Salonoja rahoitti Bluesia vuosia ja rahaa paloi paljon. Vastineeksi tuli tietysti urheilullista menestystä.

”Yhtiö tarvitsee akuuttia lisärahoitusta pystyäksemme toimimaan tämän kevään. Vastaavasti syksyä kohden on toinen lisärahoitustarve riippuen tämänhetkisen tilanteen ratkaisuista kokonaisuudessaan, suuruusluokkana 200 000 euroa, jos kevään lisärahoitus saadaan 300 000 euron tasolla kerätyksi”, kirjeessä jatketaan.

Vaikka Koskinen myöntää, että rahaa tarvitaan välittömästi 300 000 euroa, ei hän kuitenkaan näe, että taustayhtiö olisi konkurssivaarassa.

”Joukkueen loistavat suoritukset kaukalossa mahdollistivat sen, että pystyimme aloittamaan pudotuspelikausikorttien myynnin ajoissa. Se tuo akuuttiin tilanteeseen suurta helpotusta. Joukkueen peliesitykset pelastivat paljon. Erittäin paljon”, Koskinen sanoo.

Pelilliset tulokset ovat hyviä ja Bluesin junioritoiminta on Suomen parhaimmistoa, mutta voitollista liiketoimintaa pääsarjatason joukkueella ei ole pystytty tekemään. Barona-areenan katsojakapasiteetti on 7017, mutta täynnä halli ei ole juuri koskaan. Normaalisti katsojamäärä on 4000:n luokkaa. Vaikka Blues osaa panostaa markkinointiin, ongelmaksi on muodostunut ehkäpä jääkiekon ylitarjonta pääkaupunkiseudulla. Se mikä on Espoon Bluesin tulevaisuus, on rahoittajien varassa. Jos uutta rahoitusta ei saada kerättyä, silloin ei voi myöskään toimintaa jatkaa.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.