Kainuun Hiihtoseura voitti naisten maastoviihdon Suomen cupin viestin Vantaalla joukkueella Heini Hokkanen, Anni Alakoski ja Anne Kyllönen. Toiseksi sijoittui Hämeenlinnan…
UUTISET
Tero Seppälä ehti juuri ja juuri maailmancupin pisteille, kun ampumahiihdon maailmancupissa oli vuorossa pikakisa Saksan Oberhofissa. Kaksi sakkoa ampunut Seppälä…
Jokerit kohtaa keskiviikkoillan vierasottelussaan Neftehimik Nizhnekamskin. Antti Pihlströmille ottelu on 400:s KHL:n runkosarjassa. Maalivahti Samuel Jukurille taas ensimmäinen. Pihlström pelasi…
Pesäpalloliitto on vahvistanut Ykköspesiksen otteluohjelmat kaudelle 2021. Naisten Ykköspesiksen runkosarja käynnistyy äitienpäiväviikonloppuna ja miesten Ykköspesiksen runkosarja helatorstaina 13. toukokuuta. Uusia…
Ristomatti Hakola onnistui lopulta voittamaan Joni Mäen todella niukasti Suomen cupin 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa Vantaalla. Tällä kaudella kaikki…
Vieremän Koiton Kerttu Niskanen voitti maastohiihdon Suomen cupin viiden kilometrin kilpailun Vantaalla. Perinteisen hiihtotavan kilpailussa toiseksi sijoittui Kainuun Hiihtoseuran Anne…
Jokerit ja Avtomobilist kohtaavat toistamiseen kahden päivän sisään maanantaina Jekaterinburgissa. Helsinkiläisjoukkueen kokoonpanoon tulee kolme muutosta. Sunnuntaina Jokerit oli parempi luvuin…
Markus Hännikäinen pelaa ensimmäisen KHL-ottelunsa, kun Jokerit kohtaa Avtomobilistin sunnuntaina Jekaterinburgissa. Jokerikasvatille peli on samalla ensimmäinen kymmeneen kuukauteen. Hännikäinen päätti…
Jokerit pelaa vuoden 2021 ensimmäisen kotipelinsä tänään perjantaina, kun vieraaksi saapuu Spartak Moskova. Helsinkiläisten maalilla pelaa Janis Kalnins. Jokerit avasi…
Suomen naishiihtäjät olivat tulessa perinteisen hiihtotavan kympillä Tour de Skillä. Johanna Matintalo sijoittui viidenneksi ja Krista Pärmäkoski hiihti maaliin heti…

