Scroll Top

SM-liiga – HIFK matkustaa Turkuun TPS:n vieraaksi – Lue ottelun ennakko

Liiga Kiekko SMLiiga

Jääkiekon SM-liigassa pelataan tänään neljän ottelun kierros, joka tarjoaa muutaman todella mielenkiintoisen ottelun. Lahdessa kohtaavat Pelicans ja KooKoo. Kotijoukkue sai viikonloppuna ikävän uutisen, kun joukkueen tähtipelaaja ja pistepörssin kärki Ryan Lasch siirtyi pelaamaan Sveitsiin. Ainakaan eilen ei miehen poissaolo näkynyt, kun Pelicans voitti kotona sarjakärki Lukon. Tänään onkin sitten kova vastus edessä, kun viiden ottelun voittoputkessa oleva KooKoo saapuu Lahteen.

Geen ennakossa suunnataan Turkuun, jossa kotijoukkue TPS saa vieraakseen HIFK:n. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen ja tuolloin HIFK haki vierasvoiton Joonas Lyytisen jatkoaikamaalilla.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

TPS

TPS on ollut viime aikoina todella hyvässä vireessä, sillä joukkue on voittanut neljä viimeistä ottelua eikä se ole päästänyt yhdessäkään pelissä yhtä maalia enempää. Joukkueen vireestä kertoo paljon se, että se pystyi kaatamaan vieraissa sekä Kärpät että KalPan. Joukkueen ykköstykkinä on häärinyt jenkkihyökkääjä Josh Kestner, joka on tehny kolmessa viime pelissä peräti viisi pistettä. Lisäksi joukkueen hyökkäyksessä on loistanut Markus Nurmi, joka on tehnyt Kestnerin kanssa 12 maalia mieheen. Tosin viime aikoina Nurmen ruuti on ollut märkää, sillä mies on tehnyt viidessä viime pelissä vain yhden maalin.

Embed from Getty Images

 

TPS:än pelaamisesta kertoo paljon myös se, että joukkue on kymmenen ottelun kuntopuntarissa ykkösenä. Joukkue on hävinnyt varsinaisella peliajalla vain kerran ja voittoja on tullut kymmenestä pelistä peräti seitsemän. Joukkueen puolustus on toiminut todella hyvin ja se on päästänyt sarjassa neljänneksi vähiten maaleja. TPS on peluuttanut tasaisesti maalivahtejaan, sillä Andrei Karejev on pelannut kaksitoista ottelua ja Ukko-Pekka Luukkonen on puolestaan pelannut kolmetoista ottelua. Molempien maalivahtien tilastot ovat lähes identtiset, mutta Karejevin päästettyjen maalien keskiarvo on hieman Luukkosta parempi. Karejev ottaa kuitenkin ykkösvahdin tontin, kun Luukkonen kutsuttiin takaisin Pohjois-Amerikkaan.

Joukkueen puolustus joutuu tänään kovaan testiin, kun HIFK:n vahva hyökkäyskalusto yrittää varmasti tehdä tuhojaan. TPS:n kiekollista peliä puolustuksessa hoitaa Ville Lajunen, joka on tosin pelannut pisteiden valossa hiukan alakanttiin. Tänään miehellä olisi oiva paikka näyttää taitojaan.

Embed from Getty Images

 

HIFK

Vierasjoukkue HIFK tule hyvässä vireessä Turkuun. Joukkue on jäänyt kahdessatoista viime pelissä vain kahdesti ilman pisteitä ja voittoja noista on tullut peräti yhdeksän. HIFK pelasi edellisen kerran viime lauantaina, kun se kukisti kotona Jukurit puhtaasti maalein 4-0. Ottelussa loisti Alex Broadhurst, joka teki ottelussa kaksi maalia vaikka mies tunnetaan enemmän pelintekijänä ja mies onkin 16 syötöllä koko Liigan syöttöpörssin top 10. Jukurit-pelissä loisti myös nuori keskushyökkääjä Miro Väänänen, joka teki ottelussa tehot 0+3.

Hyökkäyksessä joukkueen ykköstykkeinä on ollut Anton Lundell sekä kokenut Jere Sallinen.  Lundell on vastannut joukkueen maalinteosta ja Sallinen puolestaan on toiminut syöttäjän sekä hyvänä kahden suunnan hyökkääjänä.

Embed from Getty Images

HIFK:n puolustus on ainakin paperilla yksi liigan kovimmista. Joukkue sai hankittua  pari viikkoa sitten kovan vahvistuksen, kun tuttu ranskalaispuolustaja Yohann Auvitu palasi punaisten riveihin. Auvitu on todella hyvä yleispuolustaja. josta on varmasti hyötyä joukkueelle. Mies onkin tänään ykkösparissa Mikko Kousan rinnalla. Jotain joukkueen pakistosta kertoo se, että kolmospariin on laittaa kokenut Ville Varakas, joka on pelannut ihan hyvän kauden ja miehen +/- tilasto on komeasti +8. Harmittavasti puolustuksesta puuttuu tänään joukkueen kärkipakkeihin lukeutuva Joonas Lyytinen, joka on loukkaantumisen takia sivussa. Hyökkäyksessä joukkueella on laatua ja se voi tänään pistää kunnon bileet pystyyn. Ykköskentässä pelaa Sallinen, Lundell sekä ruotsalaishyökkääjä Sebastian Dyk, joka on kova tekemään maaleja vaikka tämä kausi onkin ollut miehellä vähän hiljaisempaa.

Embed from Getty Images

Vaikka puolustus on toiminut hyvin niin maalivahtipelissä on parannettavaa. Joukkueen ykkösvahti Frans Tuohimaa on pelannut nihkeästi verrattuna viime kauteen. Miehen prosentitkaan eivät ole kovin kummoiset ja niinpä nuori Niilo Halonen haastaa hänet tosissaan ykkösvahdin paikasta. Nuorukainen on pelannut muutaman pelin vähemmän, mutta tilastot ovat silti kovaa luokkaa. Halonen on torjunut yhdestätoista pelistä peräti kahdeksan voittoa ja päästettyjen maalien keskiarvo on alle kaksi maalia. 

Tänään on mielenkiintoista seurata miten Tuohimaa suoriutuu tolppien välissä. Mikäli miehen itseluottamus on kohdillaan niin silloin ei joukkueella pitäisi olla mitään hätää. Illalla sitten nähdään pystyykö Tuohimaa torjumaan joukkueelle tärkeän voiton, koska HIFK nousisi suoralla kolmeen pisteen voitolla sarjakolmoseksi ohi Ilveksen. Ottelu on myös tärkeä kotijoukkueelle, koska voiton myötä TPS saisi eroa KalPaan ja vahvistaisi paikkaansa kuuden joukossa.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.