Scroll Top

Tässä Suomen 12 urheilijan joukkue yleisurheilun MM-kisoihin

IAAF World Championships logo

Yleisurheilun MM-kilpailut alkaa Lontoossa perjantaina. Suomesta kisoihin lähtee 12 urheilijaa. Kesän aikana odotettiin isompaa joukkuetta, mutta olympiavuoden jälkeinen kausi on ollut monille suomalaisille vaikea. Suurimmalla osalle on loukkaantumiset vaikuttaneet tilanteeseen. Joukkueessa piti olla mukana Wilma Murto, mutta hän joutuu jättämään kisat väliin ja kauden kesken jalkapohjavamman takia.

Kisoihin lähtevistä suurimmat odotetukset on jälleen kerran Tero Pitkämäellä. Seuraavassa Suomen koko joukkue ja samassa on arviomme siitä, mitä heiltä voi odottaa kisoista.

Suomen joukkue:

Tero Pitkämäki (Keihäs)

Ikä: 34

7. MM-kisat

Saavutukset MM-kisoissa: kultaa 2007 (Osaka), hopeaa 2013 (Moskova), pronssia 2015 (Peking)

Kauden paras: 88,27

 

Vuoden 2007 maailmanmestari ja joukkueen kokenein arvokisakävijä Pitkämäki on tällä kertaa poikkeuksellisessa tilanteesa, sillä hän on joukkueen ainoa keihäänheittäjä. Pitkämäki on heittänyt koko kauden ajan tasaisesti 83-85 metrin tiennoille. Kauden paras heitto 88,27 tuli juhannusviikonloppuna Vaasassa joukkueiden EM-kisojen 1.divisioonassa. Pitkämäki on jälleen kerran kuten ollut viimeiset 10 vuotta Suomen joukkueen suurin ja tällä kertaa ainoa mitalitoivo. Pitkämäki on ollut varsin varma heittäjä arvokisoissa, sillä hän on MM-kisoissa karsiutunut finaalista ainoastaan yhden kerran. Pitkämäki ei ole suurimpia voittajasuosikkeja, mutta on tasaisessa porukassa jotka ovat mukana mitalitaistelussa. Jos Pitkämäki hoitaa karsinnan tyylikkäästi on hän varmasti lauantai-iltana 12.elokuuta mukana mitalitaistelussa.

 

Embed from Getty Images

 

 

David Söderberg (Moukari)

Ikä: 37

4. MM-kisat

Paras saavutus MM-kisoissa: Kuudes 2015 kisoissa (Peking)

Kauden paras: 75,53

 

Joukkueen kokeneempia sekä ikänsä että arvokisakäynneissä. Söderberg onnistui viime MM-kisoissa hyvin ollen kuudes tuloksella 76,92 ja hän lähti kauteen tavoitteena taistella mitalista. Harmittavasti Söderbergin kausi on ollut haastava. Hänen kauden parhaansa on 75,53, jonka teki heinäkuun alussa. Söderberg joutui jättämään Kalevan kisat selkävaivan takia. Se on tehnyt kokeneen heittäjän valmistautumisesta MM-kisoihin haastavan. Jos Söderberg saa itsensä parhaaseen kuntoon on hänellä hyvä mahdollisuus jatkaa arvokisojen finaaliputkeaan, mutta selkävaivojen takia on pienoinen kysymysmerkki.

 

Embed from Getty Images

 

 

Simo Lipsanen (Kolmiloikka)

Ikä: 21

Ensimmäinen kerta MM-kisoissa

Kauden paras: 17,14 (on ennätys ja SE)

 

Nuori loikkaaja Lipsanen on ollut kauden harvoja ilonaiheita suomalaisittain monen muun nuoren lisäksi. Lipsanen sai heinäkuussa Puolassa alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa hopeaa tuloksella 17,14, jonka myötä hän rikkoi Pertti Pousin 49 vuotta voimassa olleen Suomen ennätyksen. Lipsaselle alle 23-vuotiaiden EM-kisat oli MM-kisojen ohella kauden tärkein kisa, joten oli tärkeää että hän onnistui. Lipsanen on osoittanut, että hänellä on hyvät hermot ja onnistuu tiukassa paikassa. Lipsanen on hyppinyt koko kauden ajan tasaisesti 16,60-16,85 lukemille. Vaikka tämä on Lipsasella ensimmäinen aikuisten arvokisa, niin hänellä on hyvät mahdollisuudet päästä MM-kisoissa finaaliin, jossa voisi yllättäjää. Hänellä on onnistuessaan mahdollisuus päästä kahdeksan joukkoon

 

Embed from Getty Images

 

 

Kristiina Mäkelä (Kolmiloikka)

Ikä: 24

2. MM-kisat

Paras saavutus: Vuoden 2015 (Peking) kisoissa 13

Kauden paras: 13,77

 

Mäkelä on viimeisen kahden vuoden aikana noussut vakio arvokisakävijäksi. Mäkelän kausi on ollut myös haastava, sillä hän aloitti kautensa polvivaivojen takia vasta Kalevan kisoista. Hän oli onnekseen ehtinyt rikkoa MM-rajan jo hallikaudella, joten ei ollut sen suhteen paineita aloittaa kautta aiemmin. Mäkelän hypyt näyttivät ihan hyviltä Kalevan kisoissa, joissa paras oli 13,77. Mäkelä joutui edellisissä MM-kisoissa maistamaan karvasta kalkkia, kun hän jäi karsinnassa juuri 13 sijalle jääden finaalipaikasta ainoastaan yhden sentin. Hänellä on hyvät mahdollisuudet taistella tälläkin kertaa finaalipaikasta. Mäkelä on jollain tavalla Suomen joukkueen musta hevonen.

 

Embed from Getty Images

 

 

Arttu Pajulahti (Pituus)

Ikä: 25

Ensimmäinen kerta MM-kisoissa

Kauden paras: 8,10 (on hänen ennätys)

 

Arttu Pajulahti (o.s Halmela) pääsi joukkueeseen niukasti rankingin kautta. Hänen kauden parhaansa 8,10 tuli heinäkuun alussa Espanjan Sierra Nevadassa. Pajulahti on Lipsasen tavoin joukkueen ensikertalaisia arvokisoissa. Pajulahden kauden muut hypyt ovat pyörineet 770-785 lukemissa. Pajulahden täytyy karsinnassa hypätä lähelle kauden parasta päästäkseen finaaliin. Hän on joukkueen jokerikortti, joka voi parhaassa tapauksessa yllättää kaikki.

 

 

Linda Sandblom (Korkeus)

Ikä: 27

Ensimmäinen kerta MM-kisoissa

Kauden paras: 184 (hallissa 191)

 

Viime kesänä Suomen ennätyksen tehnyt Linda Sandblomin kausi on ollut vaikea. Hyppy ei ole lähtenyt kulkemaan missään vaiheessa ja kauden paras on jäänyt 184:n. Hän pääsee kisoihin rankingin kautta, kun teki hallikaudella tuloksen 191. Jos Sandblom saa hyppynsä kulkemaan paremmin niin voi tehdä kauden parhaansa, mutta finaaliin ei todennäköisesti ole mahdollisuuksia. Siihen vaadittaisiin viime kauden tasoisia hyppyjä.

 

Embed from Getty Images

 

 

Minna Nikkanen (Seiväs)

Ikä: 29

5. MM-kisat

Paras saavutus: Kymmenes 2015 kisoissa (Peking)

Kauden paras: 445

 

Kokeneeksi arvokisakävijäksi tulleen Nikkasen kausi on ollut hankala. Hyppy ei kulkenut parhaalla tavalla ja pariin kertaan on tällä kaudella seipäät tulleet kisapaikalle myöhässä (tällä kertaa seipäät tulivat ajallaan paikalle). Kalevan kisoissa Nikkanen on tehnyt kauden parhaansa 445 Seinäjoella Kalevan kisoissa, jossa hänen hyppääminen alkoi näyttää hyvältä. Nikkanen on kokenut urheilija ja tietää miten arvokisoissa pärjätään. Hän pääsi viime MM-kisoissa finaaliin ja lähtee hakemaan sitä varmasti näistäkin kisoista. Siinä onnistuakseen Nikkasen pitää hypätä varmasti kauden parhaansa.

 

Embed from Getty Images

 

 

Camilla Richardsson (3000m esteet)

Ikä: 23

2. MM-kisat

Paras saavutus: Vuoden 2015 kisoissa 32

Kauden paras: 9,41,73 (on hänen ennätys)

 

Richardsson alitti kesäkuussa Prahassa upeasti MM-rajan ennätyksellään 9,41,73. Sen kisan jälkeen hänen aikansa ovat olleet 9.50-9.55 paikkeilla. Tosin näissä hänellä ei ole ollut kunnon vauhdittajia. Richardsson on silti tiukassa paikassa, jos meinaa päästä finaaliin. Siihen vaaditaan varmasti ennätysaikaa jos alkuerissä pidetään edes kohtuu kovaa vauhtia. Todennäköisesti hän ei tule pääsemään finaaliin.

 

 

 

Anne-Mari Hyryläinen (Maraton)

Ikä: 38

2. MM-kisat

Paras saavutus: 2015 kisoissa 29

Kauden paras: 2,32,19 (on hänen ennätys)

Hyryläinen on joukkueen vanhin urheilija, mutta tämä on hänelle vasta toiset MM-kisat. Hän onnistui Pekingissä kohtuu hyvin ollen 29. Hyryläinen alitti MM-rajan jo tammikuussa Dubaissa, jossa teki ennätyksensä 2,32,19. Lontossa tulee olemaan toisenlainen keli kuin ennätysjuoksussaan, joten voidaan onnistuessaan odottaa häneltä lähelle ennätysaikaa. Sitä on vaikeaa arvioida mille sijalle sillä voi päästä. Se olisi Hyryläiseltä onnistunut kisa jos pystyy yltämään samoille sijoille kuin Pekingissä.

 

 

 

Jarkko Kinnunen (50km Kävely)

Ikä: 33

6. MM-kisat

Paras saavutus: Yhdeksäs 2009 kisoissa (Berliini)

Kauden paras: 3,58,55

 

Pitkään Suomen ykköskävelijänä ollut ja joukkueen kokeneemista arvokisakävijöistä Jarkko Kinnusen viime vuodet ovat olleet odotettuja heikompia. Hänen parhaat arvokisasuoritukset tuli 2006-2009 aikana. Toki on hän 2010-luvulla pari kertaa onnistunut, mutta häneltä on odotettu enemmän. Kinnunen on saanut kotimaasta haastajia Aku Partasesta ja Aleksi Ojalasta. Partasen (arvokisa)kokemus voi pitää vielä hänet näissä kisoissa parhaimpana suomalaiskävelijänä. Jos Kinnunen pystyy lähelle ennätysaikaa (3,46,25) voi hän yltää kärkikymmenikön tuntumaan. Mutta odotettavissa on sijoittuminen 15-25 paikkeille.

 

Embed from Getty Images

 

 

Aleksi Ojala (50km Kävely)

Ikä: 24

2. MM-kisat

Keskeytti 2015 kisoissa

Kauden paras: 30 km:llä 2,13,23 (ennätys 50km:llä 3,46,25)

 

Kävelykolmikon nuorin Aleksi Ojala on kahden viime vuoden aikana noussut Aku Partasen ja Jarkko Kinnusen rinnalle kolmanneksi kovaksi kävelijäksi. Ojalan ensimmäiset MM-kisat Pekingissä päättyi keskeytykseen. Hänen piti kesäkuussa rikkoa Suomen Urheiluliiton laittama raja (2,17,00) 30 kilometrillä, kun viimeiset 50 kilometrin suoritukset on päättynyt keskeytykseen ja/tai hylkäykseen. Sen hän alitti tehtyään ennätyksen 2,13,23. Jos Ojala saa onnistuneen kävelyn ja pääsee maaliin asti niin häneltä voidaan odottaa sijoitusta 20-30 paikkeille.

 

 

Aku Partanen (50km Kävely)

Ikä: 25

3. MM-kisat

Paras saavutus: 2015 kisoissa 18

Kauden paras: 3,49,00 (on hänen ennätys)

 

Kävelykolmikon täydentää Aku Partanen, josta on tullut Kinnusen rinnalla vakio arvokisakävijä. Partanen rikkoi MM-rajan keväällä Dudincessa tehtyään ennätyksensä 3,49,00. Hän on kasvanut Kinnusen tapaan tasaiseksi ja varmaksi kävelijäksi. Partanen oli viime MM-kisoissa 18 ja onnistuessaan häneltä voidaan odottaa jälleen sijoitusta 20 joukkoon. Partasen odotetaan taistelevan Suomen parhaan kävelijän tittelistä kokeneen Jarkko Kinnusen kanssa.

 

Embed from Getty Images

 

 

Siinä Suomen joukkue näihin MM-kisoihin. Lopuksi vielä pieni arvio siitä, mitä voidaan odottaa joukkueelta kisoissa.

Odotukset Suomen joukkueesta näissä kisoissa

Kuten tiedetään joukkue on pieni ja sen porukan ainoa mitalitoivo on Tero Pitkämäki. Joukkueelta voidaan odottaa 2-4 finaalipaikka(12 joukkoon). Pitkämäen lisäksi vahvimmat ehdokkaat ovat Simo Lipsanen ja David Söderberg. Sen lisäksi myös Kristiina Mäkelä ja Minna Nikkanen voivat parhaimmillaan yltää finaaliin ja todellinen jokerikortti on Arttu Pajulahti. Kävelijöiltä voidaan odottaa, että joku pääsisi 15 joukkoon.

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.