Scroll Top

Nurmon Jymy nousi neljän maalin takaa vierasvoittoon Karhuista

Salibandy1

Nurmon Jymy nappasi F-liigassa tärkeät pisteet, kun se nousi Karhujen vieraana neljän maalin tappioasemasta 6–5-voittoon. Samalla Jymy nousi Karhujen ja Steelersin ohi sijalle kymmenen.

Viime kierroksella kotonaan Steelersin kaatanut Karhut sai kotiotteluunsa unelma-alun, kun se karkasi heti aluksi kymmenessä minuutissa helpohkosti 4–0-johtoon. SPV vaihtoi kolmen maalin jälkeen maalin suulle Roope Mutkan tilalle Ossi Lallukan, ja erän toisella puolikkaalla heräsi hyökkäyspelikin Niko-Arttu PerälänEetu Puntasen ja Eetu Sariolan kuroessa eron nopeasti enää yhteen maaliin.

Toisessa erässä Jymy rutisti Perälän kahdella osumalla rinnalle ja ohi, ja päätösjakson alussa Eetu Puntanen laukoi vieraille illan voittomaaliksi jääneen kuudennen. Tomi Jerkku kavensi vielä, mutta tasoitusta ei Karhut saanut aikaan edes lopun myllytyksellä kuudella vittä vastaan. Jymyn viisikko kyykki sitkeästi laukauksen toisensa jälkeen eteen, ja loput peitti maalissa Ossi Lallukka.

Niko-Arttu Perälä nousi hattutempullaan illan tehomieheksi, Tommi Hakala puolestaan syötti Jymyn maaleista kolme.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.