Jarkko Nieminen kohtasi Wimbledonin avauskierroksella toisen kokeneen konkarin, Lleyton Hewittin. Entinen maailmanlistan ykkönen oli voittanut kaikki viisi edellistä kohtaamista. Niistä viimeisin oli vuodelta 2012 ja loput selkeästi aiemmin. Nieminen kohtasi australialaisen todennäköisesti viimeistä kertaa, sillä molemmat herroista on ilmoittanut lopettavansa uransa; Nieminen tämän kauden jälkeen ja Hewitt ensi vuoden Australian avointen jälkeen. Ottelu oli ennakoitu tasaiseksi, eikä voittajasuosikkia varsinaisesti ollut. Vedonlyöntiyhtiöt toki mielsivät Hewittin yllättävänkin selkeäksi suosikiksi.
Ensimmäisessä erässä molemmilla oli vaikeuksia syötön kanssa. Paremmin paikkansa käytti Hewitt, joka mursi kolmesti Jaken yhtä vastaan. Erä siten australialaiselle 3-6.
Toisessa erässä Jakke löysi peliinsä ihan uutta virtaa ja tyylitteli syöttönsä helposti antamatta yhtäkään murtopaikkaa. Kun hän mursi Hewittin syötön kahdesti, kirjattiin erä suomalaiselle 6-3.
Kolmas erä oli todella tasaista vääntöä ja Nieminen oli aavistuksen niskan päällä. Paikoista huolimatta murtoja ei hänelle tullut. Hewitt mursi kertaalleen ottaen erävoiton lukemin 4-6.
Neljännessä erässä maskulainen oli täysin suvereeni. Hewitt voitti koko erässä vain kolme pistettä ja Jakke otti komean 6-0 erävoiton.
Ratkaisevaan viidenteen erään australian konkari kaivoi vielä uutta virtaa. Silminnähden väsyneet pelaajat taistelivat vimmatusti ja ensimmäisenä ottelun katkaisemista pääsi yrittämään Nieminen Hewittin syöttäessä. Kolmesta ottelupallosta huolimatta ratkaisua ei nähty vielä. Ottelua jatkettiin vielä kauan, kunnes tilanteessa 10-9 Jakke sai jälleen yhden ottelupallon. Tämän hän käytti hyväkseen ja reilun neljän tunnin maraton saatiin päätökseen.
Nieminen sai vihdoin australialaisen päänahan ja lähtee seuraavaksi tavoittelemaan vielä kovempaa, sillä toisen kierroksen vastustaja on itse Novak Djokovic. Edellisessä keskinäisessä ottelussa Jaken aggressiivinen peli horjutti Djokoa, mutta siitäkin huolimatta maailmanlistan ykkönen otti selkeän voiton.