NBA:ssa pelataan tulevana yönä seitsemän ottelun kierros.
Los Angeles Clippers – Charlotte Hornets
Kaksi alavireistä joukkuetta kohtaavat toisensa, kun Charlotte isännöi Clippersiä. Kummatkin joukkueet astelevat liikkeelle viidellä voitolla ja yhdeksällä tappiolla sekä lisäksi niukat tappiot alla viime yöltä. Voidaankin todeta, että kyseessä on kahden väsyneen joukkueen kohtaaminen, eikä ottelusta varmasti saada mitään vuosisadan näytöstä.
Kun peliä ratkotaan, tulee vastuu jakaantumaan Clippersin puolelta akselille Blake Griffin – DeAndre Jordan ja Hornetsin leiristä kaksikolle Kemba Walker – Dwight Howard.
Utah Jazz – Orlando Magic
Orlando aloitti kauden yllätyksellisesti, mutta vire on alkanut hiipumaan viimeisimpien kierrosten aikana. Orlando pääsee kuitenkin peliin hieman levänneempänä kuin Utah, joka nöyrtyi viime yönä Brooklyn Netsin käsittelyssä.
Joukkueet lähtevät katkaisemaan kolmen ottelun tappioputkiaan. Korin alla isoa vastuuta kantaa vierasjoukkue Jazzin riveistä Rudy Gobert, joka on kahminut levypalloja alkukaudesta jopa yli 10 per ottelu. Magicilta on tarjota Gobertia vastaan Nikola Vucevic, joka ei ole tosin pystynyt samanlaisiin suorituksiin kuin Gobert. Pisteiden teosta vastuuta kantaa Orlandon Evan Fournier ja vierailta puolestaan Rodney Hood.
Boston Celtics – Atlanta Hawks
Boston lähtee hakemaan 14 ottelun voittoputkelleen jatkoa Atlantan vieraana. Täysin päinvastaisella rekordilla pelaava Hawks saa ylisuorittaa jokaista pelaajaa myöten, mikäli se mielii edes haastaa Celticsin tulevana yönä.
Kolmikko Kyrie Irving, Al Horford sekä Jaylen Brown tulee pitämään vahvasti huolen siitä, että Bostonin putki saa jatkoa.
Golden State Warriors – Philadelphia 76ers
Tähtipelaajia vilisevä Warriors tulee testaamaan Philadelphian ja ennen kaikkea hirmuvireisen Joel Embiidin kyvyt. Viime peliin 46 pistettä, 15 levypalloa ja jopa 7 blokkia saalistaneen Embiidin pysäytys tulee olemaan Warriorsillekin täyden työn takana. Lisäksi Embiidin takana tulitukea tarjoaa Ben Simmons, joka hänkin on tehtaillut pisteitä varsin kiitettävästi.
Warriorsin tuttu tähtikaarti Stephen Curry, Klay Thompson ja Kevin Durant tulee kuitenkin todennäköisesti heiluttamaan tahtipuikkoa suurimman osan ajasta.
Tässä nähdään mahdollisesti jopa kierroksen mielenkiintoisin peli.
Houston Rockets – Memphis Grizzlies
Hyvin kauden aloittaneen Memphisin suunta on kääntynyt hieman laskuun, kun taas Rocketsin suunta on ollut päinvastainen.
Houstonin hyökkäyksen vaarallisuus paljastui viimeistään pari päivää sitten, kun joukkue takoi 90 (!) pistettä ensimmäiseen puoliaikaan. Vastus ei toki ollut kovin mahdollinen, mutta hatun noston arvoinen suoritus siitä huolimatta. Vain neljä tappiota 16 peliin kärsinyt Houston sai täksi kaudeksi James Hardenin ja levypallorohmu Clint Capelan viereen Chris Paulin, mikä teki joukkueen kohtalaisen hyvästä materiaalista entistä laadukkaamman.
Capela – Marc Gasol on todella mielenkiintoinen taistelupari korien läheisyydessä ja vastaavasti pisteitä tullaa näkemään rutkasti osastolta Harden – Paul ja Gasol – Mike Conley.
Houstonin voittoa puoltaa vahvasti se, että joukkue on raapinut vieraskentiltä kahdeksan voittoa yhdeksästä pelistä.
Milwaukee Bucks – Dallas Mavericks
Liigan heikoin joukkue Mavericks vastaan hyvässä lennossa oleva Bucks.
Supertähti Giannis Antetokounmpo tullaan näkemään jälleen kerran jokaisella osa-alueella tehokkaana ja kreikkalaispelaaja kääntääkin hyvin todennäköisesti pelin vaikka väkisin joukkueelleen. Eric Bledsoe ja Khris Middleton ovat heittäneet hyvillä prosenteilla palloa säkkiin Antetokounmpon takana.
Harrison Barnes, veteraani Dirk Nowitzki sekä nuori Dennis Smith jr. vastaavat käytännössä kolmistaan Dallasin tehoista.
Sacramento Kings – Portland Trail Blazers
Varhain aamuyöllä Suomen aikaa vastakkain asettuvat Damian Lillardin tähdittämä Portland sekä NBA:n kehnoimpiin joukkueisiin lukeutuva Sacramento.
Kings onnistui kaivamaan kauden neljännen voittonsa viime yönä kotiparketilla juurikin Portlandia vastaan, joten kyseessä on nyt back-to-back-pelit.
Kings on suoriutunut heikosti vieraissa koko alkukauden, joten Portland lähtee kamppailuun suosikkina. Lillard – CJ McCollum – Al-Farouq Aminu tulevat näyttelemään isoa roolia Portlandin puolelta, kun peli etenee ratkaisuhetkille.
Sacramento on hyvin tasapaksu joukkue, eikä yksikään erotu näkyvästi joukosta. Isoimmat minuutit tulevat tahkoamaan todennäköisesti Kosta Koufos, George Hill sekä Willie Cauley-Stein.