Counter-strike: Global Offensiven maailma tiivistettynä
Mitä CS;GO käytännössä tarkoittaa?
Cs;go?
(Counter-strike Global offensive) on moninpeli, jossa terroristit ja poliisit eli (counter-terroristit) taistelevat pommiuhasta. Mahdollisuus myös pelata kilpailumuotoa, missä pelastetaan poliiseina tai vastaavasti yritetään pitää vangittuina hostageja eli hossuja (panttivankeja). Jälkimmäistä ei pelata ammattilaisten/amatöörien kilpailusissa peleissä/turnauksissa.
Pelin idea?
Ideana on, että poliiseina suojella pommin pläntti eli asetusalueita, joita on jokaisessa mapissa eli kartassa kaksi kappaletta ( A ja B ). Terroristit taas yrittävät hyökätä jommallekummalle näistä A tai B alueista ja asettaa pommi maahan. Jos näin käy että pommi saadaan asetettua maahan ennen aloitusajan päättymistä (n. 1.45min) näin ollen silloin poliisit jotka ovat vielä hengissä yrittävät ottaa alueen takaisin haltuunsa ja purkaa asettettu pommi ennen kuin tämä ehtii räjähtää. Pommille täytyy kuitenkin ehtiä ajoissa, koska pommin aktivoitumisen jälkeen on vain 35 sekunttia aikaa purkaa tämä ennen pommin räjähdystä. Jos kuitenkin toisesta joukkueesta kaikki viisi jäsentä saadaan hengiltä jo ennen kun pommi saadaan kiinni saitille (A tai B pommin asetuspaikalle) on tuolloin vihollisen eliminoineen joukkueen rundi eli kierrosvoitto.
Toinen joukkue pelaa ensin poliiseina ja toinen terroristeina. 15 kierroksen jälkeen vaihdetaan puolia. Se joukkue, joka voittaa ensimmäisenä 16 kierrosta voittaa koko kartan. Jos joukkueet pelaavat tasapelin eli molemmat saavat 15 voittoa, pelataan yleensä kuuden kierroksen jatkoaikoja, kunnes toinen joukkue voittaa neljä kierrosta yhdestä jatkoajasta. Turnauksissa lohkovaihe pelataan yleensä yhden kartan otteluina ja pudotuspelit kolmen kartan otteluina, joissa voittoon tarvitaan kaksi karttavoittoa.
Pelattuja karttoja kisoissa ovat olleet:
-Cache
-Inferno
-Dust 2
-Train
-Mirage
-Overpass
-Cobblestone
-Nuke
Kierrosten erilaiset roolit?
-Kartan valitsemisen jälkeen ottelu alkaa puukkokierroksella, jonka voittaja saa valita aloittaako varsinaisen pelin poliiseilla vai terroristeilla. Puukkokierroksella joukkueet pelaavat toisiaan vastaan käyttäen vain puukkoja. Puukkokierros vastaa kolikonheittoa useissa muissa urheilulajeissa. Puukkokierroksen voitto on usein tärkeää koska joissain kartoissa toisen puolen pelaaminen on yleisesti helpompaa kuin toisen. Tämä tarkoittaa sitä että puukkokierroksen häviävä joukkue joutuu aloittamaan hankalammalla puolella, jolloin he voivat hävitä useita kierroksia alussa ja joutua stressaavaan takaa-ajo asemaan pelin loppupuolella puolien vaihdon jälkeen. Puukkokierroksen tulosta ei lasketa kierrosvoitoksi.
-Puukkokierroksen jälkeen varsinainen ottelu alkaa pistoolikierroksella. Ottelun alussa jokaisella pelaajalla on käytettävissään 800 dollaria rahaa pelissä, jolla pystyy ostaamaan pistooleja, kranaatteja tai esimerkiksi luotiliivit. Rahaa saa lisää voittamalla kierroksia sekä eliminoimalla muita pelaajia. Myös häviämisestä saa pienen määrän rahaa, mitä useamman kierroksen joukkue häviää putkeen sitä enemmän rahaa saa häviämisestä. Pistoolikierroksen voitto on siis hyvin tärkeää, koska voittaja voi ostaa seuraavalle kierrokselle tehokkaita sarjatuliaseita ja häviäjä ei.
-Pistoolikierroksen jälkeen tulee lähes aina säästökierros eli niin sanottu eco-kierros. Säästökierroksen aikana edellisen kierroksen hävinnyt joukkue käyttää vain vähän tai ei lainkaan rahaa säästäen suurimman osan pelaajien rahoista tuleville kierroksille. Säästökierroksia pelataan sen takia koska edullisilla aseilla kuten pistooleilla on hyvin vaikea voittaa hyvin aseistettuja vastustajia. Säästökierroksen strategiana on yleensä saada eliminoitua yksinäinen vastustajan pelaaja ja varastaa häneltä ase, jota voidaan käyttää muiden vastustajien eliminoimiseen. Eliminoitu pelaaja joutuu myös ostamaan uuden aseen seuraavalla kierroksella.
-Kunkin kierroksen alussa joukkueet voivat hankkia aseita ja varusteita. Aseiden osalta tarjolla on pistoolien lisäksi haulikoita, konepistooleita, rynnäkkökiväärejä, kiikarikiväärejä ja konekiväärejä. Valittu ase vaikuttavaa mm. pelaajan liikkumisnopeuteen, tulinopeuteen, lippaan kokoon, vahingoon, panssarin- ja seinienläpäisykykyyn. Pelaaja voi hankkia sirpalekranaatteja, sokaisukranaatteja, savukranaatteja, palokranaatteja sekä harhautuskranaatteja. Aseiden ja kranaattien lisäksi pelaajat voivat ostaa suojakseen sirpaleliivin ja kypärän sekä pomminpurkuvälineet.
Miten pelataan?
Go:ssa pelataan siis 5 hengen joukkueina. Joukkue sisältää yleensä yksi tarkka ampuja ja neljä kiväärimiestä, joilla kaikilla on ns. omat paikat eli kun mapeissa on erinlaisia kohteita ja reittejä joita pelaajat ovat nimenneet. Esimerkkinä mappi Dust 2:ssa tiimin mennessä A:lle on pitkä/suora, joka on nimetty englannin kielen mukaan longiksi ja toinen esimerkki lyhyemmästä reitistä taas mutkaksi eli shortiksi. Näin ollen tiimipelaajien on helppo kommunikoida keskenään omille tiimiläisille, missä vihollinen on ja missäpäin itse on tilanteiden mukaan. Tämä onkin yksi pelin tärkeimmistä asioista, jota kutsutaan infoamiseksi. Mitä enemmän tietoa vastustajien sijainnista on sitä helpompi on saada hyökkäys/puolustus ylivoima ja sitä kautta vihollisia eliminoitua ja liikkua tiiminä mapissa.
Gee aikoo vielä tehdä videoita, joissa sitten esitellään eri mappeja uusille lajista kanssa kiinnostuneille