Scroll Top

Jymy-yllätys: Tuore maailmanmestari Nico Rosberg lopettaa F1-uransa!

Embed from Getty Images

Viime viikonloppuna F1-uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta juhlinut Nico Rosberg, 31, on kertonut lopettavansa kilpauransa Formula 1 -luokassa.

Rosberg teki aiemmin tällä kaudella kaksivuotisen jatkosopimuksen Mercedeksen kanssa, mutta mies on maailmanmestaruutensa jälkeen saavuttanut kaiken, eikä näin ollen halunnut enää sitoutua uuteen kauteen.

Rosbergin taival F1-sarjassa alkoi vuonna 2006. Mercedekselle hän siirtyi vuonna 2010, jolloin Nicon tallikaverina tiimissä toimi veteraanikuski Michael Schumacher.

– Tätä on vaikea selittää. Minulla on siitä lähtien, kun aloitin kuusivuotiaana, erittäin selvä unelma tulla formula ykkösten maailmanmestariksi, Rosberg aloitti tiedotustilaisuutensa Wienissä.

– Tämä on ollut minulle uskomaton kokemus, jonka muistan lopun ikäni. Samaan aikaan tämä on ollut erittäin vaikeaa, koska edellisten kahden vuoden tappiot Lewisille ovat olleet äärimmäisen vaikeita hetkiä minulle.

Mercedeksen toisena kuskina jatkaa ensi vuonna kolminkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton. Toinen kuski on vielä hämärän peitossa, mutta tuohon rooliin on kaavailtu muun muassa nuorta lupausta Pascal Wehrleinia, joka on aika-ajoin käynyt testailemassa autoa. Wehrlein vietti menneen kauden Manorin F1-tiimissä.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.