Futisvihje MM-kisoihin

2015_FIFA_Women's_World_Cup_logo.svg

Taas mennään mimmien potkupallon merkeissä! Otteluita on pelattu koko ilta ja tällä kertaa tartutaan Brassien ja inhimillisemmän Korean puoliskon peliin.

Kuten Gee kisojen ennakossa kertoi, Brasilia ei kuulu kisojen suurimpiin mitalisuosikeihin mutta hyvänä päivänä se haastaa jokaisen joukkueen. Etelä-Koreaa vastaan ennakkosuosikin asema on selviö ja jälleen voidaan odottaa innokasta esiintymistä molemmilta joukkueilta, kun pitkä odotus on päättynyt ja kisojen ensimmäinen peli on edessä.

Etelä-Korea on arvioitu Geen mielestä liian suureksi altavastaajaksi bookereiden toimesta. Kerroin 15.00 on liioittelua, niin huonoja etelä-korealaiset eivät ole.

Brassien henkireikä on neito nimeltä Marta. Jumalattaren roolissa Copacabanan rannoilla kulkeva olento paukuttaa uuneja mielettömään tahtiin. Tänäänkin on lupa odottaa muutamaa byyriä ja huikeita, Maradonamaisia yksilösuorituksia.

Otteluun olisi tarjolla myös erinomainen betsi BTS todella kovalla kertoimella. Etelä-Korean yksi maali on äärettömän todennäköinen mutta joku siinä hiertää Geen alitajuntaa sen verran, että tipsiksi päätyy ainoastaan yli 2.5 maalia.

JALKAPALLON MM-KILPAILUT, NAISET

Brasilia – Etelä-Korea
Kello 02:00

Over 2.5 @ 1.94 Unibet

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.