Voita liput Hartwall Arenan nyrkkeilyiltaan, jossa nähdään pääotteluna Robert Helenius vastaan ranskalainen Johann Duhaubas! Ajankohtana on lauantai 2.4.2016! Tapahtumat ovat…
UUTISET
Hämeenlinnan Elenia Areenan liput myytiin loppuun kun Lammin Salibandy ja Hämeenlinnan Steelers aloittivat salibandyn Divarin loppuottelusarjan. Lehtereille ahtautuneet 1389 katsojaa…
Sveitsissä GPG-kisassa kolme suomalaista mukana Sveitsin avoimissa 2016 mukana kolme suomalaista. Heidän ottelut alkavat tänään, tiistaina. Swiss Open 2016 15.-20.3….
Jyväskylän Happee siirtyi Salibandyliigan puolivälierissä TPS:aa vastaan 2-1-johtoon voittaessaan tänään kotonaan kolmannen kohtaamisen 5-4. Keskisuomalaisten hahmo oli kaksi maalia laukonut…
Sport pelasi hyvän runkosarjan ja moni uskoi vaasalaisten pystyvän haastamaan TPS:n playoffien avauskierroksella, mutta toisin kuitenkin kävi. TPS pelasi huonon…
Kymmenen vuotta ammattilaisena nyrkkeilleen Juho Haapojan ura meinasi loppua ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa. Härmäläisellä periksiantamattomuudella Haapoja raivasi…
Tänään piti kisata kauden viimeinen suurmäen kisa Titisee-Neustadtissa, mutta se jouduttiin perumaan liian kovan tuulen takia. Ensin kisan alkua siirrettiin…
Salibandyliigan kaikki neljä puolivälieräsarjaa ovat nyt tasatilanteessa 1-1, kun OLS yllätti kotonaan runkosarjavoittaja Classicin maalein 6-4. Classicin edellinen tappio liigaotteluissa…
Mäkihypyssä käydään kauden viimeiset suurmäen kisat Titisee-Neustadtissa, Saksassa. Päivän kisan voitti Johann Andre Forfang, joka teki molemmilla kierroksilla pisimmät hypyt….
Lumilautailija Roope Tonteri valloittaa pesäpallon Itä-Lännen: ”Saadaan varmasti hyvät sessarit pidettyä” Lumilautailun maailmanmestari Roope Tonteri näyttää parasta osaamistaan monituhatpäiselle yleisölle…

