Etelä-Amerikan MM-karsintaottelu Brasilian ja Argentiinan välillä on keskeytettiin farssinomaisesti lähes heti avauspotkun jälkeen. Brasilian terveysviranomaisten mukaan neljän Argentiinan pelaajan olisi…
UUTISET
Suomi on toisen kerran salibandyhistoriassa U19-naisten maailmanmestari kaadettuaan päivän loppuottelussa Uppsalassa Ruotsin 5-4 Suvi Hämäläisen jatkoaikamaalilla. Ruotsi tasoitti neljästi Suomen…
Suomen salibandymiehet taipuivat Ruotsille myös viikonlopun kaksoismaaottelun toisessa osassa, kun numerot olivat Lahdessa pelatussa ottelussa 1-4. Joukkueet valmistautuvat joulukuussa Helsingissä…
Helsingin Jokereiden pistetili ei auennut vielä toisessakaan ottelussa, kun joukkue taipui lauantaina vierasottelussa Neftehimik Nizhnekamskille maalein 2–4. Brian O’Neill iski…
Joulukuun MM-kotikisoihin valmistautuvat Suomen salibandymiehet taipuivat tänään Vantaalla päävastustajalleen Ruotsille maalein 3-4. Joukkueet kohtaavat uudelleen huomenna klo 14 Lahdessa, ja…
Yön aikana on selvinnyt, että tekninen vika estää otteluiden näkymisen Leijonat.tv:n alustalla. – Ottelut tallentuvat suurelta osin, mutta emme valitettavasti…
Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti otti kärkiajan T54-luokan 100 metrin alkuerissä ja eteni näin ollen finaaliin. Kolmannessa alkuerässä kisannut Tähti kelasi ajakseen…
KHL:n ottelut näkyvät jatkossa Discovery+ -palvelun kautta. Discovery Finland tiedotti solmineensa sopimuksen saksalaisen Sportfive-yhtiön kanssa. Discovery näyttää KHL-ottelut kanavillaan seuraavat…
Salpausselän kisat, lähes satavuotinen talviurheilun traditio Lahdessa, kilpaillaan 25.-27. helmikuuta 2022. Tämä 100-vuotinen talviurheilukisojen sarja on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja Suomen…
Emil Ruusuvuori on edennyt toiselle kierrokselle tenniksen US Openissa. Ruusuvuori voitti Puolan Kamil Majchrzakian erin 3-1. Ottelu kesti noin kaksi…

