Robert Lewandowski on valittu Fifan vuoden pelaajaksi. Bayern Münchenin hyökkääjä päihitti äänestyksessä Juventuksen Cristiano Ronaldon. Ensimmäistä kertaa palkinnon voittanut Lewandowski,…
Santeri Alatalo
Jokerit ja Brian O’Neill ovat sopineet hyökkääjän jatkamisesta seurassa kolmen vuoden jatkosopimuksella, joka ulottuu kevääseen 2024. -O’Neill on yksi KHL:n…
Suomen maastohiihtomaajoukkue kilpailee tammikuun alussa Tour de Skillä. Tour hiihdetään 1.-10.1.2021 kolmella paikkakunnalla, Sveitsin Val Müstairissa ja Italian Toblachissa sekä…
Suomen joukkue Edmontonissa 25.12.–5.1. pelattaviin Nuorten MM-kisoihin on valittu. Lopulliseen kisajoukkueeseen kuuluu kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 14 hyökkääjää. –…
09 joulu: PSG ja Basaksehir kokeilevat uudelleen keskiviikkona – tiistain jälkipyykki jatkuu pitkään
Jalkapallon Mestareiden liigassa ranskalaisjätti PSG:n ja turkkilaisen Basaksehirin on määrä kohdata toisensa uudestaan keskiviikkona. Ottelu seurojen välillä keskeytyi tiistai-iltana Pariisissa…
Toyota-tallin Sebastian Ogierilla on vahva ote jo uransa seitsemänteen maailmanmestaruuteen. Ogier lähtee rallin MM-sarjan sunnuntaina päättävän Monzan kisan viimeiseen kisapäivään…
Hyundain espanjalaiskuljettaja Dani Sordo nousi takaisin Monzan MM-rallin kärkeen ajettuaan pohja-ajan kilpailun kahdeksannella erikoiskokeella. Hän nousi kilpailun kärkeen 2,2 sekunnin…
Ampumahiihtäjä Mari Eder epäonnistui pahasti Kontiolahdella käydyssä pikakilpailussa torstaina. Hänen lopullinen sijoitus oli 93:s, joten lauantain takaa-ajo jää väliin. Eder…
F-liigan miesten sarjan sunnuntain ohjelmassa oli kaksi ottelua, joissa LASB löi kotonaan Tiikerit 6-2 ja Happee voitti vieraissa Nurmon Jymyn…
F-liigan naisten tasolohko A:ssa pelattiin sunnuntaina kaksi ottelua, joissa kärkijoukkueet olivat vahvoja. Sarjaa johtava SSRA kaatoi kotonaan TPS:n 10-5 ja…

