Scroll Top

Jokerit ja Avtomobilist kohtaavat toistamiseen kahden päivän sisään

Jokerit ja Avtomobilist kohtaavat toistamiseen kahden päivän sisään maanantaina Jekaterinburgissa. Helsinkiläisjoukkueen kokoonpanoon tulee kolme muutosta.

Sunnuntaina Jokerit oli parempi luvuin 3-2, kun Marko Anttila ratkaisi pelin neljä minuuttia ennen loppua tarkalla laukauksella. Jordan Schroeder venytti pisteputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi (5+3=8). Janis Kalnins taas torjui 26 kertaa punakeltaisten maalilla ja on myös tänään tolppien välissä.

Kenttäpelaajien osalta muutoksia tulee, kun Henri Ikonen, Jakub Krejčík ja Niklas Friman palaavat kehiin. Sivuun jäävät Julius Junttila, Jonathan Pudas ja Tommi Kivistö. Aleksi Halme on mukana vieraskiertueella, muttei pelaa tänään loukkaantumisen vuoksi. Vammojen takia Suomessa kuntoutumassa ovat Anders Lindbäck, Saku Mäenalanen ja Iiro Pakarinen.

Jokerit on läntisessä konferenssissa kuudentena pisteen päässä kolme ottelua enemmän pelanneesta Dinamo Minskistä. Kotietuun eli neljän parhaan joukkoon on matkaa kuusi pistettä, joten voittoja tarvitaan, vaikka pelejä onkin edelleen 3-5 vähemmän pelattuna kuin edellä olevilla joukkueilla.

Avtomobilistille sunnuntain tappio oli toinen peräkkäinen ja joukkue putosi idässä seitsemännelle sijalle Traktorin taakse. Kanadalaisluotsi Bill Peters lupasi muutoksia maanantain kokoonpanoon ja ainakin erinomaisena maalintekijänä tunnettu Dan Sexton pääsee irti.

Tämän päivän ottelu alkaa klo 16.00 Suomen aikaa Jekaterinburgissa.

Jokereiden kokoonpano:

6 Jesse Joensuu (A) – 93 Peter Regin – 21 Brian O’Neill (A)
19 Veli-Matti Savinainen – 10 Jordan Schroeder – 71 Nicklas Jensen
48 Henri Ikonen – 37 John Norman – 25 Henrik Haapala
33 Markus Hännikäinen – 41 Antti Pihlström – 12 Marko Anttila (C)

50 Viktor Lööv – 18 Sami Lepistö
36 Jakub Krejčík – 90 David Sklenicka
3 Niklas Friman – 51 Alex Grant

98 Janis Kalnins (35 Samuel Jukuri)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.