Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue kohtaa MM-kisojen puolivälieräottelussaan Saksan. Keskiviikkona pelataan kaikki neljä MM-kisojen puolivälieräpeliä, Suomen ottelu on niistä ensimmäinen. Ottelu…
Mikko Härkönen
Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen avasivat beach volleyn EM-kilpailut Saksan Münchenissä tiistaina taisteluvoitolla. Suomalaiskaksikko nousi avauserässä voittoon 12-17 -lukemista ja…
Lähes 2,5 tuntinen taistelu sai onnellisen päätöksen Suomen miesten lentopallomaajoukkueen osalta Itävallan Ried im Innkreisissä sunnuntaina. Kaksi sarjapistettä avasi ensi…
Yleisurheilun EM-kilpailut järjestetään ensi viikolla Münchenissa. Ohessa näet kisojen päivittyvän aikataulun. MAANANTAI 15.8. TV2 ja Yle Areena klo 10.50–15.15 ja…
Suomen joukkue yleisurheilun Ruotsi-otteluun alkaa hahmottua jo torstaina Joensuussa alkavissa Kalevan kisoissa. Joensuussa paikan maaottelujoukkueessa varmistavat Kalevan kisojen mestarit niissä…
EM-karsintoihin valmistautuva naisten lentopallomaajoukkue pääsee hiomaan osaamistaan tulevana tiistaina ja keskiviikkona Hämeenlinnassa Sveitsiä vastaan pelattavissa kahdessa maaottelussa. Loimua Areenassa on…
Suomen joukkue Nuorten MM-kisoihin Edmontoniin valittu – Kisat käyntiin 9. elokuuta Vuodenvaihteessa koronan vuoksi keskeytetyt ja elokuulle siirretyt alle 20-vuotiaiden…
Miesten lentopallomaajoukkue pelaa torstaina ja perjantana kaksi valmistavaa maaottelua Tallinnassa Viron kanssa, ennen 6.8. Latviassa alkavaa EM-karsintaa. Viro valmistautuu Suomen…
Oliver Helander sivalsi uransa ensimmäiseen yleisen sarjan kansainvälisten arvokilpailuiden finaaliin Eugenen MM-kilpailujen karsinnan avausheitollaan, joka kantoi 82,41. Lassi Etelätalo heitti…
Viivi Lehikoinen sinetöi suoran paikan Eugenen MM-kilpailujen naisten 400 metrin aitajuoksun välierissä. Lehikoinen juoksi alkuerässään kolmanneksi uransa toiseksi parhaalla ajalla…

