Johanna Matintalo ja Olli Ahonen sprinttivoittoihin Taivalkosken Suomen Cupissa

Maastohiihto hiihto 1

Hiihdon Suomen Cupin toinen osakilpailu starttasi Taivalkoskella perinteisen sprinteillä. Voittoihin hiihtivät Pöytyän Urheilijoiden Johanna Matintalo sekä Imatran Urheilijoiden Olli Ahonen.

Kisakautensa Taivalkoskella avannut Johanna Matintalo vei naisten sprintin nimiinsä vajaan sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Vuokatti Ski Team Kainuun Katri Lylynperään. Kolmanneksi hiihti Vuokatti Ski Team Kainuun Jasmin Kähärä.

Matintalo oli vahva karsinnasta lähtien, vaikka meno tuntuikin hänen mielestään hieman tahmealta alussa.

– En ihan hukassa ainakaan ollut, kun tuli se voitto, mutta toivon, että pystyn Rukalle vielä napsun parantamaan vauhtia. Vähän kovempaa siellä vielä pitäisi pystyä hiihtämään. Ei yllättänyt, että Katri tuli lopun kovaa. Oon kuitenkin tyytyväinen, että pystyin pitämään johtoaseman loppuun asti, kommentoi Matintalo.

Imatran Urheilijoiden Olli Ahonen hiihti miesten sprintin ylivoimaiseen voittoon. Komeasti maaliviivalla tuuletellut Ahonen oli hyvin tyytyväinen päivän suoritukseensa.

– Oli hyvä päivä. Paras aika-ajo sprinteissä tuo toinen sija Suomen tasolla. Oli koko päivä jotenkin tosi helppo hiihtää. Rukalle toivottavasti paikka tulee, ja siellä toivottavasti on samanlainen vire, kommentoi Ahonen.

Miesten finaalissa viivalla nähtiin mielenkiintoisia nimiä, kun vahvoja ennakkosuosikkeja jäi finaalin ulkopuolelle. Vauhdikkaassa kisassa maaliviivan toisena ylitti Imatran Urheilijoiden Ville Ahonen, joka jäi voittajaksi hiihtäneestä veljestään vajaan parisen sekuntia. Kolmanneksi hiihti Pohti Ski Teamin Juuso Haarala.

Hiihdon Suomen Cup jatkuu Taivalkoskella sunnuntaina vapaan normaalimatkoilla.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.