Markus Granlundin ketju johdatti playoff-paikkaa janoavan Adirondack Flamesin voittoon AHL:n lauantain kierroksella. Adirondack kukisti Toronto Marliesin kotonaan 5-4.
Kaukalon ykköstähdeksi valittu Granlund heilutti verkkoa kahdesti. Suomalaissentterin laiturit Devin Setoguchi (1+1) ja Kenny Agostino (0+2) viettivät myös kahden tehopisteen iltaa. Granlund muutti lukemiksi 3-0 jo ottelun yhdeksännellä minuutilla. Osuma lähetti Marlies-vahti Antoine Bibeaun vaihtoaitioon ja toi Toronton tolppien väliin Christopher Gibsonin.
Toronto nousi William Nylanderin (2+0) tahdittamana maalin päähän heti päätöserän alussa lukemissa 4-3. Granlund iski kuitenkin illan toisensa vain 40 sekuntia Nylanderin osuman jälkeen.
Granlund oli näkyvästi esillä, sillä hän laukoi kahdeksan kertaa ja teholukema jäi kaksi osumaa plussan puolelle. Mies on pelannut kuluvan kauden pääosin NHL:n puolella. AHL:ssä on kuitenkin kulkenut ainakin pisteiden valossa. Granlund on merkkauttanut farmiliigassa 20 otteluun tehot 9+8=17.
Calgary on kahden pisteen päässä AHL:n Läntisen konferenssin playoff-viivasta.
AHL lauantaina (14.03.2015):
Albany – Syracuse 1-2
St.John´s – Manchester 1-4
Adirondack – Toronto 5-4
Adi: Markus Granlund 2+0, Joni Ortio sairaslistalla
Tor: Christopher Gibson 28/26 (sisään ajassa 8:44)
Bridgeport – Lehigh Valley 2-4
Portland – Norfolk 2-0
Springfield – Providence 0-5
Binghamton – Hartford 3-4
Wilkes-Barre/Scranton – Hershey 3-1
Chicago – Utica 0-4
Grand Rapids – Rockford 3-1
Oklahoma City – Charlotte 1-2
San Antonio – Lake Erie 5-2
Texas – Milwaukee 4-3