Scroll Top

Vedonlyöntivihje pitkälle perjantaille Ruotsiin

Pitkänä perjantaina Ruotsissa toisistaan mittaa ottaa harjoituspelin merkeissä Landskrona ja Eskilsminne. Ennakkosuosikkina otteluun lähtee kotijoukkue. Molemmat joukkueet pelaa Ettanissa eli ykkösdivarissa.

Landskrona on ehtinyt pelaamaan tänä vuonna kolme harjoitusottelua, joista se on voittanut kaksi ottelua ja yksi päättyi tasapeliin. Joukkueen kulmakivinä on ollut odotetusti ehdoton keskikentän ruotsalainen huippulupaus, vasta 18-vuotias Kevin Jenssen. Jenssen teki viimeisessä ottelussa Rosengårdia vastaan kaksi maalia ja Hvidorvhea vastaan yhden. Jenssenissä on huomennakin pitelemistä toden teolla. Toinen nimi, joka Landkronasta on syytä nostaa esiin on joukkueen kärki Linus Olsson.

Eskilsminne ehti pelaamaan kolme Cup-ottelua, joista se hävisi kaikki maalierolla 1-13. Sen jälkeen joukkue on pelannut yhden harjoitusottelun Ängelhomia vastaan ja ottelu päättyi kiikareihin. Eskilsminne oli viime kaudella eteläisessä ykkösdivarissa vasta sijalla yhdeksän kun Landskrona oli toinen.

On päivänselvää, että Landskrona lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Lähdetään hakemaan sille kotivoittoa tasoituksella höystettynä!

RUOTSI, YSTÄVYYSOTTELUT

Landskrona – Eskilsminne
Perjantai klo 14:00

Landskrona -1 @ 1.950 bet365
Panos medium

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.