Scroll Top

TPS tyly isäntä – sarjakakkonen tyhjin käsin Kupittaalta

TPS nappasi Salibandyliigassa komean kotivoiton, kun se kaatoi Kupittaalla sarjakakkonen Nokian KrP:n 8-4. Joonas Koskinen oli maalillaan ja kolmella syöttöpisteellään mustavalkoisten hahmo.

Nokian KrP nousi kahden maalin takaa tasoihin ja kavensi vielä päätöserän ensi sekunneilla tilanteeksi 4-3, mutta sitten TPS karkasi. Miko KailialaMikko Hautaniemi ja Ville Laine muuttivat vain 47 sekunnissa lukemiksi 7-3. Mikko Hautaniemi merkkautti tänään tehot 2+1 ja Sami Saarinen syötti kaksi TPS-osumaa.

LASB nappasi jo kolmannen perättäisen voittonsa ja nousi pudotuspeliviivan tuntumaan, kun se kaatoi kotonaan Oilersin 4-3. Espoolaiset vieraat nousivat ensin kahden maalin ja vielä kolmannen erän puolivälissä yhden maalin takamatkalta rinnalle, mutta Tomi Jerkun ylivoimaosuma ajassa 55.18 takasi pisteet oranssipaidoille.

Nousija Tiikerit nappasi taulukon häntäpäässä isot pisteet kaatamalla Welhot 6-2. Voitto nosti vantaalaiset vastustajansa ohi pois karsijan paikalta. Tikkurilan mittelö oli tulostaan tiukempi, sillä vielä kolmannen erän puolivälissä Welhojen Mika Rissanen kavensi tilanteeksi 3-2. Yannick Lindroos kasvatti kuitenkin kohta eroa, ja hän sekä Joakim Lund ehtivät vielä komistella numeroita tyhjiin. Kolmen pisteen voitto oli Tiikereille kauden toinen.

EräViikingit oli kotonaan tiukilla sarjajumbo Steelersiä vastaan vaikka voittikin lopulta 6-4. Vielä kuusi minuuttia ennen loppusummeria isännät johtivat 5-1, mutta Tuomas Ahon viiden minuutin jäähyn aikana Steelers sähköisti pelin kaventamalla kolmesti. Kun kellossa oli jäljellä enää yhdeksän sekuntia, Jani Kukkola päätti EräViikingit piinasta nostamalla pallon tyhjiin.

Sipoossa Happee haki odotetun voiton nousija ÅIF:stä tuloksella 12-5 ottelussa, jossa jo 17 minuutin kohdalla ÅIF oli osunut kolmesti ja Happee viidesti. Jami Manninen laukoi Happeen maaleista kolme ja Eemil Ukkonen sekä Iiro Lankinen kahmivat kolme syöttöpistettä mieheen. Sipoolaisista merkkautti nuorisotähti Oliver Sillanpää maalin ja kaksi syöttöpistettä. Jobinpostia Happeelle toi Mika Kohosen loukkaantuminen, joka päätti legendan ottelun ennen aikojaan.

Sunnuntaina Salibandyliigassa pelataan ottelut Classic–Happee ja OLS–SPV.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.