Scroll Top

Tässä Suomen salibandymaajoukkue marraskuun MM-kisoihin

Salibandy1

Suomen joukkue Sveitsissä (Zürich ja Winterthur) 5.-13.11.2022 pelattaviin salibandyn miesten MM-kotikisoihin on nimetty. Suomi lähtee MM-areenalle kirkastamaan viime kisojen hopeaansa.

MM-joukkueeseen nimettiin kaksi maalivahtia ja 18 kenttäpelaajaa sekä kymmenen varapelaajaa, joista joukkuetta on loukkaantumisen sattuessa mahdollista täydentää.

Joukkueen keski-ikä on reilut 27 vuotta. MM-kisojen ensikertalaisia ovat Eemeli Akola, Aaro Astala, Jesperi Lindfors, Joona Rantala, Konsta Tykkyläinen ja joukkueen nuorin 22-vuotias maalivahti Oskari Fälden. Eniten maaotteluita (100) vyöllään on Eemeli Salinilla ja nestorina puolustuksessa luutii 36-vuotias Janne Lamminen.

Suomen joukkueen runko rakentuu pitkälti viime vuoden Helsingin MM-kisoissa nähtyyn ryhmään, mutta kaiken kokenut päävalmentaja Petteri Nykky kertoo valmennustiimin valinneen viimeiset pelaajat myöhään eilisiltana.

– Viime vaiheessa tarkastelussa oli viisi pelaajaa, joista kolme otettiin mukaan. Kokonaisuutta on jälleen pyöritelty mahdollisimman monelta kantilta. Taitava ja kyvykäs joukkue on saatu jalkeilla, Nykky vakuuttaa.

– Syksyn F-liigassa on annettu hyviä näyttöjä, mutta paljon vaakakupissa painoi syyskuun alun Euro Floorball Tourin pelit ja heinäkuussa pelattu World Games -tapahtuma. Muutoin voin sanoa tyytyväisenä, että vuosi vuodelta valinnat tulevat vaikeammaksi, kun urheilullisuus on mennyt eteenpäin. Jo 30 pelaajan listalle on paljon hyviä pelaajia tarjolla. Ja urheilullisuus pitää näkyäkin valinnoissa, kun siitä lähdetään että pelaamme kuusi ottelua yhdeksään päivään.

Normaalisti miesten MM-tapahtuma pelataan joka toinen vuosi, mutta koronapandemian sysätessä vuoden 2020 MM-kisat vuodella eteenpäin, miehet pelaavat arvokisat nyt peräkkäisinä vuosina. Ja toinenkin poikkeus löytyy. Joulukuun sijaan MM-kisat on tällä kertaa kalenteroitu marraskuun alkupuolella.

– On se kokonaisprosessiin kieltämättä vaikuttanut ja laittanut miettimään turnaukseen lähestymistä hiukan uudella tavalla. Viime kisojen analysointi ja sen pohjalta tehdyt toimenpiteet on pitänyt tehdä ripeämmin. Esimerkiksi valmistava leiri pidetään nyt siten, että siirrymme sieltä suoraan kisoihin. Leirillä mietitään roolitukset ja viisikkovastuut kuntoon ja tehdään vastustajien analysointi.

Aiempina vuosina viimeistelyleirin jälkeen pelaajat ovat päässeet vielä muutamiksi päiviksi kotioloihin ennen MM-pelien alkua, mutta tällä kertaa reissu venyy kaikkinensa yli kahden viikon mittaiseksi.

MM-kisojen kenraaliharjoitus, syyskuun alussa pelattu neljän kärkimaan EFT-turnaus oli tasaisin miesmuistiin, kun vain yksi ottelu päättyi voittoon varsinaisella peliajalla. Suomi tuli lopulta toiseksi kahdella voitolla Tšekin jälkeen ja Ruotsi sai tyytyä nelossijaan.

– EFT:n perusteella on todella mielenkiintoinen MM-turnaus on tulossa ja kyllä me valmiina ollaan, kolme MM-kultaa päävalmentajana voittamassa ollut Petteri Nykky vakuuttaa.

Suomen MM-kisajoukkue
nimi, ikä, seura, maaottelut, pisteet

Maalivahdit
Oskari Fälden 22 TPS, 15, 0+0=0
Lassi Toriseva  27 Classic, 32, 0+0=0

Kenttäpelaajat
Eemeli Akola 23 Classic, 12, 3+4=7
Aaro Astala 25 Esport Oilers, 20, 5+4=9
Oskari Heikkilä 24 Classic 19, 6+3=9
Sami Johansson 29 Classic 77, 73+37=110
Miko Kailiala 29 TPS 74, 32+20=52
Justus Kainulainen 23 Esport Oilers 32, 32+12=44
Janne Lamminen 36 Classic 94, 24+20=44
Ville Lastikka 26 Classic 44, 41+21=62
Otto Lehkosuo 25 Floorball Köniz (SUI) 34, 9+17=26
Mikko Leikkanen 34 Classic 40, 9+7=16
Jesperi Lindfors 29 Esport Oilers 14, 0+4=4
Joonas Pylsy 32 SV Wiler-Ersigen (SUI) 70, 47+35=82
Joona Rantala 23 Nokian KrP 16, 7+11=18
Eemeli Salin 32 Classic 100, 57+61=118
Nico Salo 28 Classic 87, 32+52=84
Eetu Sikkinen 25 Classic 28, 3 +8=11
Lauri Stenfors 32 TPS 80, 18+13=31
Konsta Tykkyläinen 24 Classic 12, 4+5=9

Varapelaajat
Maalivahdit
Joonas Kaltiainen 29 Esport Oilers 29, 0+0=0
Santtu Pohjonen 25 LASB 0, 0+0=0
Santtu Strandberg 31 Växjö Vipers (SWE) 16, 0+0=0

Kenttäpelaajat
Juuso Ahola 19 Nokian KrP 0, 0+0=0
Eemil Ukkonen33 TPS 23, 4+2=6
Jonne Junkkarinen 32 Happee 65, 10+15=25
Peter Kotilainen 28 SPV 52, 32+34=66
Mikko Laakso 24 Nokian KrP 6, 3+2=5
Jere Niemelä 21 TPS 8, 1+4=5
Matias Veikkola 27 Esport Oilers 11, 3+7=10

Petteri Nykky, päävalmentaja
Samu Kuitunen, valmentaja
Juha Jäntti, valmentaja
Henri Toivoniemi, maalivahtivalmentaja
Ari Haapalainen, huoltaja-hieroja
Aleksi Öhman, huoltaja-fysio
Kimmo Nurminen, team manager

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.