Scroll Top

Tasolohko A:n runkosarja paketissa – SB-Pro ykkönen enemmillä kolmen pisteen voitoilla

Salibandy3

F-liigan naisten tasolohko A:n runkosarja pelattiin loppuun tänään, kun SSRA kaatoi kotonaan jatkoajalla SB-Pron 6-5, Classic kotonaan EräViikingit 7-2, Koovee vieraissa TPS:n 5-3 ja FBC Loisto kotonaan PSS:n 10-5.

SB-Pro voitti runkosarjan sijoituttuaan tasapisteisiin päätyneen SSRA:n edelle useammilla varsinaisen peliajan voitoilla ja jatkaa yhdessä SSRA:n sekä PSS:n kanssa sijoitussarja A:han. Sijoitussarja B:ssä pelaavat FBC Loisto, Classic ja Koovee, ja nämä kuusi ovat samalla varmistaneet paikan kevään pudotuspeleissä.

Lohkon kaksi viimeistä eli TPS ja EräViikingit pelaavat pudotuspelikarsinnan tasolohko B:n kahta parasta vastaan siten, että TPS:llä on lohko B:n kakkosta vastaan kotietu samoin kuin lohko B:n voittajalla EräViikinkejä vastaan. Tasolohko B:n kärjessä on tällä hetkellä SaiPa kaksi pistettä edellä Pirkkain joukkuetta.

Tänään SB-Pro karkasi Oulussa kahdessa erässä 3–5-johtoon, mutta Rankat Ankat nousi vielä. Hanna Niemelä kavensi, ja kokoonpanoon kesken talven palannut Sanna Risteli tasoitti pelin yhdeksän minuuttia ennen loppua. Jatkoaika ehti juuri ja juuri kolmannelle minuutilleen, kun Jonna Virkkunen päätti pelin Hanna Niemelän syötöstä. Niemelä nousi kolmella maalillaan ja yhdellä syöttöpisteellään ottelun tehopelaajaksi.

Tampereella kykeni EräViikingit vielä avauserässä nousemaan kahden maalin takaa tasoihin, mutta siihen helsinkiläisten pyristely loppui. Toisen erän viimeisellä viisiminuuttisella Alisa Pöllänen ja Sofia Lappalainen laukoivat kotijoukkueelle kahden maalin johdon, ja kolmannessa EräViikinkien verkko pölisi vielä kolmesti. Julia Woivalin iski Classicille hattutempun ja Meri Jokinen kokosi saldon 1+2.

Koovee karkasi Turussa avauserässä kolmen maalin johtoon, ja Milla Nordlundin kavennuksen jälkeen Roosa Salmela kasvatti eroksi taas jo 1-4. TPS kiri Kaisa Pietilän toisen erän onnistumisella ja Sofia Leinon kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua laukomalla osumalla jo maalin päähän, mutta tasoitus jäi tänään haaveeksi. Sen sijaan Suvi Hämäläinen laukoi Kooveelle vielä yhden maalin.

FBC Loisto oli toisessa erässä kaksi maalia tappiolla mutta ehti jo ennen toista taukoa nousta 5–4-johtoon. Ulla Valtolan ja Eerika Kosken lauottua kolmannessa erässä tilanteeksi jo 7-4 alkoi PSS yrittää kuudella viittä vastaan, mutta se kostautui. Julia Turusen kavennuksen molemmin puolin löivät Loiston Maija Väätäjä ja Ulla Valtola pallon tyhjiin, ja kahdeksan sekuntia ennen loppusummeria iski Eerika Koski vielä taululle kaksinumeroiset. Ulla Valtola oli hattutempullaan ja yhdellä maalisyötöllään Turun ottelun tehotar.

B-lohkossa nähtiin tänään kärkijoukkueilta kahdet kotimurskajaiset, kun SaiPa kaatoi LoSBin 12-4 ja Pirkat Welhot 13-1.

Lappeenrannassa käväisi LoSB avauserässä hetken jopa 1–2-johdossa ennen kuin SaiPa vei avauserän lopulta 4-2 ja alkoi kasvattaa eroa toisessa. Miisa Turunen hurjasteli tehot 2+4, ja Juuli Hakkarainen laukoi viisi maalia. Pirkat taas teki omassa ottelussaan pelin selväksi jo avauserässä, jonka se vei 6-0. Pinja Myllymäki mätti viisi täysosumaa ja syötti päälle kolme, Henriikka Järvi taas kokosi saldon 2+3.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.