Scroll Top

Suomi-sarja: Jokipojat ja Hermes laittoivat sarjat katkolle

Suomi-sarjan välierien kolmannet ottelut pelattiin tiistaina, ja välierissä nähtiin edelleen vain kotivoittoja. Jokipojat kepitti kotonaan HC Satakunnan 3-1, ja Hermes oli Kokkolassa Bewe TuusKia vahvempi maalein 6-3.

Jokipojat oli sunnuntaina toisessa välieräottelussa vaikeuksissa HC Satakunnan ykkösketjun kanssa. Ossi Pellinen laidoillaan Jesse Laaksonen ja Samuli Virkkunen värkkäsi tuolloin kuusi joukkueensa kahdeksasta maalista. Tiistaina ”Pelliset” jäivät nollille, ja Jokipojat siirtyi ottelusarjassa 2-1-johtoon.

– Kaikki Satakunnan ketjut pyrkivät pelaamaan aika samalla tavalla, mutta toki tuota ketjua varten vaadittiin extrakovuutta ja -huolellisuutta kiekottomassa pelaamisessa, Jokipoikien päävalmentaja Niko Eronen mietti tiedotteessa.

Jokipojat teki kaksi ylivoimamaalia ja yhden tasakentällisin. Hyökkääjä Mikko Sierman teki pisteet 1+1. Eurajokelaisvieraiden ainoan teki ex-Jokipoika Atte Valli ylivoimalla. Jokipoikien kaksi ensimmäistä maalia syntyivät toisessa erässä.

– Toisessa erässä saimme lisää virtaa ja rohkeutta omaan pelaamiseemme. Se näkyi aika pitkinä hyökkäyksinä vastustajan päädyssä, Eronen jatkoi.

Joensuussa katsojia oli yli 1 100 ja Kokkolassakin Hermeksen ja Bewe TuusKin ottelua seurasi 857 silmäparia. Bewe TuusKi roikkui mukana päätöserään asti, mutta Hermeksen Janne Kivilahti ratkaisi ottelun kolmannen erän alkupuolen kahdella maalillaan. Heti Kivilahden toisen maalin jälkeen Mika Halava kasvatti kokkolalaisten johdon 5-2:een. Halavalle maali oli illan toinen, ja ottelun teemaan sopi myös sen loppuratkaisu. Niklas Siren teki 6-3 tyhjään maaliin, ja hänellekin maali oli illan toinen. Hermes johtaa ottelusarjaa nyt 2-1.

Välieräsarjat jatkuvat torstaina, jolloin pelataan neljännet ottelut. Jokipojilla ja Hermeksellä on tuolloin mahdollisuus kuitata nimiinsä ratkaiseva kolmas otteluvoitto ja edetä loppuotteluihin.

 

Hermes- Bewe TuusKi maalikooste;

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.