Yleisurheilun perinteinen Suomi-Ruotsi maaottelu huipentui lauantai-iltana Tampereella ratkaisevaan toiseen kisapäivään.
Miesten maaottelussa käytiin todella jännittävä voittotaistelu. Illan aikana suomalaisiin lajivoittoihin ylsivät Simo Lipsanen kolmiloikassa, Elmo Lakka 110 metrin aidoissa, Oskari Lehtonen 200 metrillä ja Antti Ruuskanen keihäässä. Näistä lajeista Suomi ylsi kolmoisvoittoon kolmiloikassa ja keihäässä.
Miesten ottelun viimeiseen lajiin 1500 metriin lähdettiin jännittävästi tasapisteissä. Siinä homma kääntyi kotiyleisön riemuksi Suomelle. Kisan voiton vei Topi Raitanen nujerrettuaan loppukirissä Kalle Berglundin. Myös kolmanneksi tullut Joonas Rinne ja viidennen sijan napannut Tuomo Salonen voittivat omat taisteluparinsa, joilla varmistivat otteluvoiton. Suomi voitti lopulta neljän pisteen erolla ja katkaisi Ruotsin kuuden vuoden voittoputken.
Naisissa Ruotsi piti johtoasemansa ja voittivat ottelun lopulta 22 pisteen erolla. Illan aikana Suomelle tuli neljä lajivoittoa. Ne ottivat Aino Pulkkinen 200 metrillä, Nooralotta Neziri 100 metrin aidoissa, Krista Tervo moukarissa ja Nea Mattila 400 metrin aidoissa, jossa hän teki ennätyksen 57,81. Pika-aidoissa tuli ainoa kolmoisvoitto Suomen naisille kolmikolla Neziri, Annimari Korte ja Reetta Hurske.
Lauantaina kisattiin myös kävelyn ja nuorten maaottelut. Kävelyssä Suomi otti selkeän voiton pistein 38-19 ja nuorissa Suomi vei tyttöjen ottelun pistein 109-91, kun taas pojissa Ruotsi oli parempi luvuin 112-89.
2. kisapäivän tulokset, Tampere
Miehet
200m
1. Oskari Lehtonen 20,96
2. Tom Klinge-Baptiste SWE 21,03
3. Henrik Larsson SWE 21,12
4. Viljami Kaasalainen 21,32
5. Roope Saarinen 21,40
6. Dennis Forsman SWE 21,73
Pisteet: Suomi – Ruotsi 12 – 10
110m aidat
1. Elmo Lakka 13,72
2. Max Hrelja SWE 13,90
3. Anton Levin SWE 14,16
4. Ilari Manninen 14,21
5. Hampus Widlund SWE 14,26
6. Valtteri Kalliokulju 14,69
Pisteet: Suomi – Ruotsi 11 – 11
400m aidat
1. Carl Bengtström SWE 50,61
2. Isak Andersson SWE 50,79
3. Hampus Widlund SWE 51,41
4. Jonni Blomqvist 52,72
5. Petteri Monni 53,19
6. Joni Vainio-Kaila 53,46
Pisteet: Suomi – Ruotsi 6 – 16
1500m
1. Topi Raitanen 3,45,45
2. Kalle Berglund SWE 3,45,67
3. Joonas Rinne 3,46,95
4. Elmar Engholm SWE 3,48,51
5. Tuomo Salonen 3,51,56
6. Daniel Lundgren SWE 3,52,67
Pisteet: Suomi – Ruotsi 13 – 9
5000m
1. Suldan Hassan SWE 14,35,46
2. Emil Danielsson SWE 14,36,77
3. Arttu Vattulainen 14,37,57
4. Amanuel Gergis SWE 14,38,13
5. Eero Saleva 14,38,56
6. Jaakko Piesanen 14,53,15
Pisteet: Suomi – Ruotsi 7 – 15
Kolmiloikka
1. Simo Lipsanen 16,31
2. Topias Koukkula 15,40
3. Arttu Tyystjärvi 15,29
4. Erik Ehrlin SWE 15,18
5. Moteba Mbumba SWE 14,93
6. Daniel Lennartsson SWE 14,77
Pisteet: Suomi – Ruotsi 16 -6
Seiväs
1. Melker Svärd Jacobsson SWE 545
2. Tomas Wecksten 540
3. Urho Kujanpää 525
4. Tommi Holttinen 515
5. Rasmus Carlsson SWE 505
6. Micael Fagö SWE 485
Pisteet: Suomi – Ruotsi 12 – 10
Kiekko
1. Daniel Ståhl SWE 68,00
2. Simon Pettersson SWE 63,16
3. Axel Härstedt SWE 61,56
4. Oskari Perälampi 57,14
5. Pyry Niskala 55,72
6. Frantz Kruger 55,58
Pisteet: Suomi – Ruotsi 6 – 16
Keihäs
1. Antti Ruuskanen 82,25
2. Oliver Helander 79,22
3. Toni Kuusela 75,96
4. Kim Amb SWE 75,46
5. Jiannis Smalios SWE 73,81
6. Simon Litzell SWE 70,72
Pisteet: Suomi – Ruotsi 16 – 6
4 x 400m
1. Ruotsi 3,09,37
(Anton Sigurdsson, Felix Francois, Hampus Widlund, Erik Martinsson)
2. Suomi 3,10,14
(Eljas Aalto, Christoffer Envall, Filiph Johansson, Markus Teijula)
Pisteet: Suomi – Ruotsi 2 -5
Loppupisteet
Suomi – Ruotsi 206 – 202
Naiset
200m
1. Aino Pulkkinen 23,88
2. Lisa Lilja SWE 23,93
3. Daniella Busk SWE 24,19
4. Milja Thureson 24,19
5. Anniina Kortetmaa 24,22
6. Matilda Hellqvist SWE 24,33
Pisteet: Suomi – Ruotsi 12 – 10
100m aidat
1. Nooralotta Neziri 13,13
2. Annimari Korte 13,23
3. Reetta Hurske 13,27
4. Elin Westerlund SWE 13,51
5. Emma Tuvesson SWE 13,63
6. Amanda Hansson SWE 13,94
Pisteet: Suomi – Ruotsi 16 – 6
400m aidat
1. Nea Mattila 57,81
2. Johanna Holmen-Svensson SWE 57,84
3. Viivi Lehikoinen 57,90
4. Eveliina Määttänen 58,93
5. Amanda Holmberg SWE 59,82
6. Lovisa Linde SWE 60,12
Pisteet: Suomi – Ruotsi 14 – 8
800m
1. Hanna Hermansson SWE 2,02,64
2. Sara Kuivisto 2,02,97
3. Lovisa Lindh SWE 2,03,79
4. Aino Paunonen 2,04,89
5. Yolanda Ngarambe SWE 2,05,68
6. Jonna Julin 2,07,30
Pisteet: Suomi – Ruotsi 9 – 13
10 000m
1. Charlotte Fougberg SWE 32,34,47
2. Alisa Vainio 33,05,11
3. Linn Nilsson SWE 33,48,25
4. Sara Christiansson SWE 33,54,55
5. Kaisa Tyni 34,36,61
6. Astrid Snäll 35,28,14
Pisteet: Suomi – Ruotsi 8 – 14
Pituus
1. Khaddi Sagnia SWE 6,45
2. Maria Huntington 6,30
3. Erica Jarder SWE 6,22
4. Malin Marmbrandt SWE 6,21
5. Taika Koilahti 6,16
6. Anne-Mari Lehtiö 6,03
Pisteet: Suomi – Ruotsi 8 – 14
Korkeus
1. Erika Kinsey SWE 190
2. Sofie Skoog SWE 190
3. Ella Junnila 188
4. Maja Nilsson SWE 185
5. Jessica Kähärä 181
6. Elina Kakko 181
Pisteet: Suomi – Ruotsi 7 – 15
Kuula
1. Fanny Roos SWE 17,95
2. Frida Åkerström SWE 17,11
3. Senja Mäkitörmä 16,01
4. Kaisa Kymäläinen 15,72
5. Amanda Malmehed SWE 15,41
6. Suvi Helin 14,97
Pisteet: Suomi – Ruotsi 8 – 14
Moukari
1. Krista Tervo 67,18
2. Grete Ahlberg SWE 66,34
3. Marinda Pettersson SWE 65,85
4. Inga Linna 64,11
5. Ida Storm SWE 62,74
6. Merja Korpela 61,99
Pisteet: Suomi – Ruotsi 11 – 11
4 x 400m
1. Ruotsi 3,37,05
(Josefine, Magnusson, Lisa Duffy, Matilda Hellqvist, Moa Hjelmer)
2. Suomi 3,38,14
(Milja Thureson, Mette Baas, Aino Pulkkinen, Viivi Lehikoinen)
Pisteet: Suomi – Ruotsi 2 – 5
Loppupisteet
Suomi – Ruotsi 194 – 216