Scroll Top

Suomen joukkue Nuorten MM-kisoihin Edmontoniin valittu – Kisat käyntiin 9. elokuuta

Gamblers leijonat

Suomen joukkue Nuorten MM-kisoihin Edmontoniin valittu – Kisat käyntiin 9. elokuuta
Vuodenvaihteessa koronan vuoksi keskeytetyt ja elokuulle siirretyt alle 20-vuotiaiden MM-kisat pelataan 9.–20.8.2022. Pelipaikkana toimii Rogers Place Edmontonissa, koko turnaus pelataan yhdessä hallissa.

Suomi lähtee MM-kisoihin Nuoria Leijonia viimeiset kaksi kautta luotsanneen päävalmentaja Antti Pennasen johdolla. Pennasen seuraajaksi nimetyn Tomi Lämsän valmennusryhmä vastaa valmennuksesta vuodenvaihteessa pelattavissa 2023 Nuorten MM-kisoissa.

Kuten aina MM-kisaryhmää valittaessa, myös tällä kertaa erityisesti viimeiset valinnat olivat erittäin haastavia.

– Meillä on paljon hyviä pelaajia, joista valita. Vaakakupissa painoivat mm. roolit, ylivoima- ja alivoimaosaaminen ja kätisyydet, Pennanen listaa.

– Luotimme valinnoissa vahvasti historiaan ja yhteisiin kokemuksiin. Siihen joukkueeseen, joka vuodenvaihteessa oli koolla, on tehty vain vähän muutoksia.

Kisoihin keskiviikkoiltana MM-leirityksen päätteeksi valittua ryhmää Pennanen kehuu monipuoliseksi.

– Muilla mailla voi olla terävin kärki, mutta meillä on taas yhteistyötä ja neljän ketjun voimaa ja laajuutta. Tästä ryhmästä löytyy erittäin monipuolista osaamista.

Suomi on valmistautunut MM-kisoihin Vierumäellä, jossa paikalla oli kaksi joukkueellista pelaajia. Suomen lisäksi Vierumäellä olivat paikalla myös Sveitsin ja Tshekin alle 20-vuotiaat.

– Pelaajat saivat leiriltä tärkeitä kokemuksia ja pelasimme pari peliä, kaikkinensa olemme pystyneet suunnitelmien mukaan etenemään kohti kisoja huippuolosuhteissa. Tästä on hyvä lähteä Edmontoniin, päävalmentaja Pennanen päättää.

Suomen joukkue kokoontuu Helsinkiin sunnuntaina 31. heinäkuuta, lento Kanadaan lähtee 1. elokuuta.

Suomen joukkue vuoden 2022 Nuorten MM-kisoissa

Maalivahdit: Jatkola Juha, Lampinen Jani, Meriläinen Leevi

Puolustajat: Heimosalmi Aleksi, Jurmo Joni, Niemelä Topi, Nurmi Petteri, Puutio Kasper, Rafkin Ruben, Rajaniemi Matias, Viro Eemil

Hyökkääjät: Helenius Samuel, Hirvonen Roni, Järventie Roby, Kapanen Oliver, Karvinen Roni, Kemell Joakim, Koivunen Ville, Lambert Brad, Liukas Eetu, Mäenpää Juuso, Määttä Joel, Räty Aatu, Simontaival Kasper, Väisänen Kalle

Näin pelataan – Alkusarjan ohjelma

Vuodenvaihteessa keskeytetty turnaus alkaa alusta, eli vuodenvaihteessa pelattujen otteluiden tuloksia ei huomioida.

Turnaukseen saavat osallistua vuonna 2002 syntyneet ja sitä nuoremmat pelaajat. Ikäluokka on siis sama kuin vuodenvaihteessa kesken jääneessä turnauksessa.

Suomi aloittaa turnauksensa alkulohkossa A.

Nuorten Leijonien lisäksi A-lohkossa pelinsä aloittavat Kanada, Latvia, Slovakia ja Tshekki.

Suomen avausvastustaja on Latvia. Alkulohkovaihe huipentuu otteluun isäntäjoukkue Kanadaa vastaan.

Alkulohkovaiheen Tshekki- ja Slovakia-pelit alkavat Suomen-aikaa kello 21.00. Latvia- ja Kanada-ottelut starttaavat kello 01.00.

Lähde: Suomen Jääkiekkoliitto

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.