Scroll Top

SULKAPALLO: Nanna Vainio jatkoon EM-kisoissa

Nanna Vainio selvitti tiensä kolmannelle kierrokselle sulkapallon EM-kisoissa.

Keskiviikkona käytiin sulkapallon EM-kisojen toinen päivä. Suomalaisten osalta Nanna Vainio jatkaa tänään torstaina käytävälle kolmannelle kierrokselle. Naisten kaksinpelissä Airi Mikkelä ja nelinpelissä Mathilda Lindholm sekä Jenny Nyström joutuivat tyytymään tappioon. Mikkelän osalta tappiosta karvaamman teki se, että olympiarankingissa Suomesta korkeimmalla ollut Mikkelä tulee ensi viikon listalla putoamaan Vainion alapuolelle.

– Olympiakarsinta on osaltani paketissa ja mä en mene Rioon. On älyttömän raakaa, että tämä homma kaatui osaltani yhteen kisaan, Mikkelä kertoo eilen illalla kirjoitetussa blogitekstissään.

Torstaina Vainio kohtaa virolaisen Kati Tolmoffin, joka on maailman rankingissa Vainion alapuolella sijalla 76. Ottelu alkaa alustavasti Suomen aikaa kello 21:55.

EM-kisat ovat viimeinen olympiakarsintakisa, jonka pisteet lasketaan mukaan Rion Olympiakarsintaan. Pelaajavalinnat Rion Olympialaisiin tehdään 5.5.2016 julkaistavan maailmanlistan mukaan. Suomalaisten osalta Rion paikkavahvistuksia joudutaan vielä odottamaan maksimissaan 11.5. asti, sillä mikään ei ole vielä varmaa. Suomalaisten pelaajien osalta Olympiakomitea päättää ja julkistaa pelaajat lopullisesti 1.6.2016.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.