Scroll Top

SQUASH: Joukkueiden EM-kisat starttaavat Suomessa

Squash Olli Tuominen

SQUASHIN JOUKKUEIDEN EM-KISAT STARTTAAVAT
Suomella erinomaiset lähtökohdat

Squashin joukkueiden EM-kilpailut pelataan nyt 45. kerran. Englanti on ollut sekä miehissä että naisissa omaa luokkaansa, miehet ovat hävinneet kullan kolmasti ja naiset vain kerran. Se on ennakkosuosikki myös nyt alkavissa kisoissa, jotka pelataan Helsingissä ja Espoossa 26.–29.4. Suomen miehillä on kuitenkin kotiyleisön edessä iskun paikka, mitään ei anneta ilmaiseksi.

”Suomalainen squash on tehnyt 10 vuoden aikana paluun tasolle, jolle se tottui 90-luvun huippuvuosina. Emme ole vielä aivan kärkipaikoilla, mutta viime vuoden kuudes sija oli selkeä merkki paremmasta. Säilytimme silloin ensimmäistä kertaa paikkamme ykkösdivisioonassa ja olemme kuutossijoitettuja tämän vuoden kilpailuun”, toteaa miesten maajoukkueen valmentaja Tomi Niinimäki.

Suomella on B-lohkossa erinomaiset lähtökohdat, sillä samaan lohkoon on sijoitettu Ranska, Skotlanti ja Tsekki. Ranska on superkova, heidän joukkuettaan johtaa maailman tämän hetken ykköspelaaja Gregory Gaultier. Tsekki puolestaan on uusi tulokas, jolla on tasainen ja nuori joukkue, samoin kuin Suomella. Avausottelu Skotlantia vastaan keskiviikkona tulee olemaan Suomen kannalta ehkä kisojen tärkein ottelu, koska ennakkonäkemysten perusteella siinä ratkaistaan pitkälti, kumpi jatkaa semifinaaleihin ja kumpi pelaa sijoista 5.-8.

Kuva: Suomen Squashliitto

Jos ennakkokaavailut pitävät paikkansa, miesten EM-kullasta taistelevat tiukimmin Englanti ja Ranska. Ja jos näin käy, nähdään Suomessa lauantaina maailmanluokan squashottelu, kun Ranskan Gaultier kohtaa maailmanlistan aiemman ykkösen, nyt sijalla neljä olevan Nick Matthew’n. Siitä ei squashviihde paremmaksi muutu.

Suomella on tänä vuonna lyödä peliin iskukyinen joukkue; Olli Tuominen, Henrik Mustonen ja Matias Tuomi ovat ammattilaiskiertueella erittäin kokeneita kavereita ja heidän tukenaan ovat todella nälkäiset Jami Äijänen ja Kristian Rautiainen, jotka ottavat ensiaskeleitaan ammattilaisuralla.

”Kotikisat nostattavat aina tunnelmaa, itselleni nämä ovat kolmannet. Venymistä vaaditaan, mutta kaikki sijoista kolme lähtien alaspäin ovat mahdollisia. Itse tunnen olevani kunnossa, Matias pelaa ehkä parasta peliään ja Jami on kunnostautunut kotimaan pienissä ammattilaiskisoissa, joten hyviä merkkejä on ilmassa. Uskon myös, että koko joukkue saa kotikatsomosta sopivaa lisäpotkua kunnon suorituksiin”, kertoo Olli Tuominen kisojen aattona harjoitusten lomassa.

Suomen naisia on menestys kiertänyt koko 2000-luvun. Naiset pelaavat Emilia Soinin johdolla kisojen kakkosdivisioonassa ja joukkue on luvannut lyödä kaiken peliin, mitään hävittävää kun ei ole ja kotiyleisö odottaa heiltä, kuten aina, yläkanttiin meneviä suorituksia.

 

Suomen pelipaikat ja ajat/alkulohkot:

Miehet: Talihalli, Huopalahdentie 28, Helsinki
Suomi vs. Skotlanti, keskiviikko 26.4. klo 16.00
Suomi vs. Ranska, torstai 27.4. klo 12.00
Suomi vs. Tsekki, torstai 27.4. klo 19.00

Naiset: Esport Center, Koivu-Mankkaan tie 3, Espoo
Suomi vs. Puola, keskiviikko 26.4. klo 11.00
Suomi vs. Saksa, keskiviikko 26.4. klo 19.00
Suomi vs. Itävalta, torstai 27.4. klo 14.00
Suomi vs. Italia, torstai 27.4. klo 19.00

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.