Scroll Top

Riku Hämäläinen Bandyliigan joulukuun pelaaja

JPS:n Riku Hämäläinen on valittu Bandyliigan joulukuun pelaajaksi. Hämäläinen teki kuuteen otteluun 17 maalia ja 20 tehopistettä JPS:n voittaessa viisi kuudesta ottelustaan.

Kuva: Pekka Huovila

Vaihtuvuus JPS:n pelaajistossa oli melkoisen suuri mestaruuskauden jäljiltä. Jyväskyläläiset ovat kuitenkin tällä hetkellä viidentenä sarjataulukossa vain kaksi pistettä kotiedusta perässä. Uusia pelaajia on nostettu vastuunkantajiksi ja Riku Hämäläinen on vastuusta kiittänyt hyvillä otteilla tehden oman yhden kauden ennätyspisteensä bandyliigassa jo ennen kuin kausi oli ehtinyt tammikuuhun. Hämäläinen oli joulukuun peleissä ratkomassa JPS:lle useita voittoja omilla henkilökohtaisilla suorituksillaan.

– Joulukuu meni todella hyvin henkilökohtaisesti. Paikat pysyi ehjänä, mieli virkeänä ja tulostakin tuli. Varsinkin Helsingin ottelut Botniaa ja HIFK:ta vastaan olivat joukkueelle tärkeitä voittoja ja itselle tuli samalla tärkeitä onnistumisia. Pohjoisen reissulta saatiin myös hyvät voitot ja itse sain joukkuetta autettua varsinkin Torniossa, jossa oltiin tiukoilla. Taistelupelejä on ollut paljon joissa asenne on ratkaissut. Joukkueen avulla tälläisiä titteleitä voi saada ja olen pystynyt ottamaan kopin annetusta vastuusta, Hämäläinen sanoo.

– Joukkue ei ole ihan niin luisteleva kuin viime vuonna ja henkilökohtaista taitoa lähti pois, mutta joukkueen pitää sopeutua ja pystyä nostamaan isompaan rooliin uusia pelaajia. Moni on tuota kysynyt, että miten se iso vaihtuvuus on vaikuttanut. Me ollaan oppittu elämään sen kanssa ja pyritään saamaan hyvä loppukausi. Ainakin on saanut minuutteja painaa kentällä, että on pitänyt myös olla hyvässä kunnossa. Puolustus pitää saada vielä parempaan kuntoon niin voidaan haastaa paremmin kärkijoukkueet. Pienistä asioista nuo pelit kääntyy.

Joulukuun aikana Hämäläinen ehti käydä myös voittamassa pronssia P21:n MM-kisoissa ollen Suomen paras pistemies tehden viiteen otteluun kuusi maalia.

– Se oli joukkueelta hieno esitys. Pystyttiin pelaamaan hyviä otteluita Ruotsia ja Venäjää vastaan, mutta se välierätappio jäi harmittamaan ja tuntuu vieläkin että se olisi pitänyt hoitaa.

Tulevaisuuttaan Hämäläinen rakentaa maltilla.Vaikka tavoite on ulkomailla, kiirettä Hämäläisellä ei sinne ole.

– Haluan kehittyä pelaajana vielä täällä Suomessa vuoden tai kaksi. Ruotsiin jos haluaa, niin pitää olla valmis, enkä halua sinne mennä vain istumaan penkille. Jyväskylässä on loistavat olosuhteet ja hyvä valmennus ja uskon, että tämä on ympäristö jossa pystyy vielä kehittymään.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.