Scroll Top

Ralli – Jyväskylän päätöspäivä ajetaan tänään – Ottaako Tänak voiton?

Jyväskylän MM-rallissa ajetaan tänään viimeinen ajopäivä. MM-sarjaa johtava Viron Ott Tänak ajoi eilen todella loisteliaasti ja hän lähteekin päätöspäivään johtopaikalta. Tänakin johto seuraaviin on yli 10 sekuntia. Eilen hyvin ajoi myös Suomen Esapekka Lappi, joka on kilpailussa tällä hetkellä toisena 16,,4 sekuntia virolaista perässä. Jotain Lapin vauhdista kertoo myös se, että mies ajoi eilispäivän aikana kaksi ek:n pohja-aikaa.

Embed from Getty Images

Hyvää kilpailua on ajamassa myös Jari-Matti Latvala, joka peräti johti kilpailua perjantain jälkeen. Eilen mies sitten tippui tuloksissa, mutta on silti edelleen hienosti kolmantena  28,8 sekuntia virolaista perässä. Mikäli Latvala pysyy tiellä on miehen podium paikka lähes varmas

Embed from Getty Images

Jyväskylän suurimmat pettymykset ovat olleet Sebastien Ogier ja Teemu Suninen. Ogier on tässä vaiheessa vasta viidentenä ja eroa kärkeen on lähes 55 sekuntia..Kilpailu ennakoissa Teemu Suniselta odotettiin suomalaiskuskeista eniten, mutta miehen vauhti on ollut todella iso pettymys. Suninen on tällä hetkellä kilpailussa vasta sijalla kahdeksan ja ilman keskeytyksiä miehen sijoitus tuskin tulee muuttumaan.

Embed from Getty Images

Kilpailussa ajetaan tänään vain neljä erikoiskoetta ja ensimmäinen ek Laukaa startataan 8:38 ja kilpailu päättyy Ruuhimäki 2 kello 13:18.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.