Scroll Top

Anastasia Kulikova otteli tiensä loppuotteluun Savitaipaleella

Kuva: Tennisliitto

19-vuotias Anastasia Kulikova eteni loppuotteluun Savitaipaleen $15,000 ITF World Tennis Tour -ammattilaiskilpailussa.

Kuudenneksi sijoitettu Kulikova (ITF-55) tiputti perjantain puolivälierissä jatkosta Laura Hietarannan 6-2, 6-1 ja lauantain välierässä hän jatkoi vakuuttavalla linjallaan voittaen sijoittamattoman venäläisen Noel Saidenovan (ITF-612) 6-3, 6-4.

– Ensimmäinen erä ei ollut kovinkaan hyvä, en tuntenut oloani energiseksi. Mursimme toistemme syöttöjä vuoron perään, kunnes heräsin ja ottelu alkoi tulla minun suuntaani.

 

– Pelasin hyvin 6-3, 2-0 tilanteeseen, mutta sitten alkoi satamaan ja menetin otettani – hän pelasi myös uskomattoman hyvin ja erästä tuli tiukka. Lopussa sain lyönteihini hyvin pituutta ja hän teki muutamia virheitä, kommentoi Kulikova.

Loppuottelussa sunnuntaina klo 13:00 alkaen on vastassa venäläinen turnauksen ykköseksi sijoitettu 20-vuotias Ekaterina Kazionova (WTA-640). Kumpikaan pelaajista ei ole hävinnyt erääkään matkalla loppuotteluun.

– Tunnen hänet lapsuudestani. Tiedän hänen olevan kova taistelija ja hän osaa hyödyntää pysäytyslyöntejä. Minun täytyy olla valmis pitkiin palloihin loppuottelussa – hyvä ottelu tulossa, mikäli molemmat pelaavat parhaalla tasollaan, päätti Kulikova.

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet Kulikovalle todella menestyksekkäät. Hän voitti Virossa nelinpelin, Tampereella kaksinpelin ja oli nelinpelin loppuottelussa ja nyt on jälleen luvassa loppuottelu.

Kazionova tavoittelee tuplamestaruutta Savitaipaleella, kun hän ja Eva Garkusha(RUS) voittivat nelinpelin lauantaina. Sijoittamaton pari voitti kärkisijoitetun parin Anna Makhorkina (RUS)/Sadafmoh Tolibova (BLR) 6-2, 6-3.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.