Scroll Top

Pudotuspelit jatkuu, TPS-Kärpät

Perjantaina TPS näytti siitä mihin se v-loppuna Sporttia vastaan jäi. TPS pelasi avauskampailussa kypsää pelaamista ja olisi ansainut voiton, jo varsinaisella peliajalla. Puolustuspelaaminen oli todella vahvaa mitä se on ollut myös viime matsit. Oli todella kova juttu jättää Kärpät kotiluolassaan vain yhteen maaliin ja kruunata ilta Kalle Kaijomaan jatkoaikamaaliin. Samalla TPS otti kotiedun itselleen. Se on varmaa, että sarjan toiseen otteluun tulee sisuutuut Kärppälauma. TPS maalivahti Teeemu Lassila pelasi huikean ottelun Oulussa ja oli suurin syy, että TPS työsti voiton Raksilasta. Kärppien ylivoiman on parannuttava, jos se mielii taistella toisen ottelun voitosta ja pysyä sitä myöten ottelusarjassa mukana. Jos TPS:n puolustuspelaaminen, maalivahtipeli Teemu Lassilan johdolla sekä kärkipelaajien loistava tekeminen ovat riittävällä tasolla, sen tulisi riittää Kärppien kaatoon. Mutta mutta, mutta pitää muistaa kuitenkin, että vastassa on kaikissa liemissä keitetty Oulu Kärpät, joten ottelusta tulee todellista asemasotaa. Kärppien materiaali on todella laaja ja se pystyy tekemään maaleja ketjuilla kuin ketjulla. Oikeastaan huonoa kohtaa ei Kärppä-nipusta löydy ellei siksi voida laskea ailahtelevaa maalivahtipeliä.

Ratkaisukohdat

Turku, lauantai-ilta ja täysi halli, mitä muuta playoff-kiekolta voi toivoa. Ottelusta tulee varmaankin vähä maalinen niin kuin sarjan avauskamppailussa. Mikäli Kärpät pääsee johtoon voi olla että se ei siitä hevillä luovu. Kärpät pelaa johtoasemassa yhtähyvin kuin länsinaapurimaa Ruotsi, joten avausmaalilla on todella isomerkitys. Erikoitilanne pelaaminen on merkittävässä roolissa kun playoff-kiekkoa pelataan. Yksikin ylivoimamaali voi ratkaista näin pienten marginaalien pelin. Myös hyvä alivoima on todella iso juttu, sen osoitti TPS jo perjantaina kun se tappoi kaikki Kärppä ylivoimat. Myös maalivahtipeli on todella isopalanen. Ainakin ekan ottelun perusreella Teemu Lassila on huomattavasti virkaveljeään Sami Rajaniemeä parempi. Voikin olla, että lauantaina Kärppien tolppienvälissä onkin Sami Aittokallio eikä Sami Rajaniemi. Sen näyttää Turun lauantai-ilta.

Arvio

Todella mielenkiintoinen kamppailu tiedossa, varsinkin kun TPS voitti sarjan avausottelun ja lähtee illan otteluun 1-0 johdossa. Kärppien olisi melkein pakko voittaa, muuten tilanne alkaa näyttää huomattavasti hankalammalta. Kärpät on kyllä niin kokenut joukkue että pystyy ottamaan voiton kun sitä eniten tarvitaan. Gee veikkaaa, että Kärpät ottaa materiaalietunsa turvin ja laadukkaan pelaamisensa asiosta voiton ja tasoittaa sarjan ja sitä myöten ottelu voitot 1-1.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.