Rion olympialaisissa alkoi pyöräilyt miesten maantiepyöräilyn maantieajolla. Kisa oli varsin dramaattinen ja tapahtumarikas haastavalla reitillä. Useat pyöräilijät kaatuilivat, joista viimeisin tapahtui vain 15 kilometriä ennen maalia kun kärkikolmikosta kaksi kaatuivat ja ainoana pystyssä pysynyt Rafal Majka pääsi karkuun, mutta se ei aivan riittänyt voittoon. Takaa-ajajista Greg Van Avermaet ja Jakob Fuglsang saivat Majkan kiinni vain 2 kilometriä ennen maalia. Lopulta Van Avermaet ratkaisi kovalla kirillään olympiavoiton. Hopeaa sai Fuglsang ja pronssia Majka.
Related Posts
Rion ampumapaikalla ohjelmassa oli kaksi finaalia naisten 10m ilmapistooli ja naisten trap. Trapissa oli mukana 2008 Pekingissä olympiakultaa voittanut Satu…
Painonnosto on äärimmäinen voimankoitos, urheilijat nostavat jopa kolminkertaisesti oman painonsa verran suorille käsivarsille! Kyseessä on varsin perinteinen olympialaji, sillä laji…
Rion olympialaisissa 4.kisapäivänä ohjelmassa on 16 finaalia, jotka käydään ammunnassa, judossa, koskimelonnassa miekkailussa, painonnostossa, ratsastuksessa, rugbyssa, uimahypyissä, uinnissa ja telinevoimistelussa. Osa…
Yleisurheilun iltasessiossa ohjelmassa oli viisi finaalia miehillä moukari ja pikaviesti(4x100m) ja naisilla 5000m, seiväs ja pikaviesti. Mukana oli yksi suomalainen…
Seuraavana olympialaisten lajiesittelyssä on pöytätennis, joka on erittäin mielenkiintoinen laji. Pöytätennis on hyvin suosittu laji ympäri maailman, erityisesti Euroopassa ja…
Koskimelonassa ohjelmassa oli tänään miesten kajakkiyksiköiden(K1) finaali, joka oli todella tjännittävä, sillä voittajan ja viidennen ero oli vain yksi sekunti….
Ratapyöräilyssä ohjelmassa oli kaksi finaalia naisten joukkuesprintti ja miesten joukkuetakaa-ajo. Naisten joukkuesprintin voiton vei Kiina kaksikolla Gong Jinjie ja Zhong…
Ratapyöräilyssä ohjelmassa oli yksi finaali miesten eräajo(Sprintti). Ennen finaalin alkua oli jo selvää että tässäkin lajissa kulta menee Iso-Britannialle, sillä…
Rion olympialaisten toisena päivänä uinneissa illalla oli ohjelmassa neljä finaalia ja kolmet välierät. Alkuillasta käytiin alkueriä, joissa mukana oli kolme…
Vaikka Tokion olympialaisiin on vielä yli vuosi aikaa, niin suomella on jo nyt yksi todella varteenotettava mitalisti, joka saattaa hyvänä…
Leijonat eteni vaikeuksien kautta jatkoon Pyeongchangin olympiaturnauksessa kaatamalla neljännesvälierässä kisaisäntä Etelä-Korean maalein 5-2. Ottelu alkoi Suomen osalta todella hyvin, kun…
Maahockeyssa käytiin mitaliotteluita miehissä. Pronssiottelussa pelasivat Saksa ja Hollanti ja finaalissa Belgia ja Argentiina. Embed from Getty Images Finaalissa Belgia…
Rion olympialaisten toiseksi viimeisenä kisapäivänä ohjelmassa on 26 finaalia, jotka käydään golffissa, jalkapallossa, koripallossa, käsipallossa, maastopyöräilyssä, nykyaikaisessa viisiottelussa, nyrkkeilyssä, painissa,…
Seuraavana lajiesittelyssä on vesipallo, joka on yksi perinteisimmistä olympialajeista. Se on ollut mukana olympialaisten ohjelmassa toisista kesäolympialaisista, vuodesta 1900 asti. Naiset kilpailivat ensimmäisen…
Rion olympiavelodromilla alkoi ratapyöräily. Illalla käytiin ensimmäinen finaali miesten joukkuesprintti. Finaalissa olivat Iso-Britannia ja Uusi-Seelanti. Voiton vei jännittävässä finaalissa Iso-Britannia…