Miesten käsipallomaajoukkue kohtaa Tanskan tänään Vantaan Energia Areenalla klo 17

Miesten käsipallomaajoukkue haastaa maailman ykkösen

Keskiviikkona EM-karsintalohkon avauksessa tappion Pohjois-Makedonian vieraana kärsinyt Suomen miesten käsipallomaajoukkue pääsee lauantaina kotiyleisön eteen. Vastus ei kuitenkaan ainakaan heikkene.

Suomi isännöi Tanskaa, jonka meriitit ovat todella kovaa luokkaa.

– Jos oli Pohjois-Makedonia hyvä joukkue, niin Tanska on vielä parempi. Saamme pelata hallitsevaa maailmanmestaria ja olympiavoittajaa vastaan. Tämä on meille taas hyvä mahdollisuus oppia lisää, Suomen päävalmentaja Ola Lindgren sanoo.

Käsipallon EM-karsinnat saatiin käyntiin jokseenkin suunnitellusti ja Skopjessa viikolla pelattu ottelu oli ensimmäinen pitkään aikaan. Kone saatiin samalla tavallaan uudelleen käyntiin.

– Voihan sen niinkin ajatella, mutta täytyy muistaa, että tilanne on kaikille sama. Pitkä pelitauko näkyi siinä, että teimme paljon helppoja virheitä Pohjois-Makedoniaa vastaan ja ajoituksemme olivat vähän hakusessa.

Lindgren näkee joka tapauksessa lauantain kamppailun harvinaisena tilaisuutena, vaikka haaste onkin kovin mahdollinen.

– Vaikea peli tietenkin tulossa ja lähdemme tekemään parhaamme ja tavoittelemaan parasta mahdollista tulosta. Meidän on kuitenkin tärkeä pelata näitä pelejä ja oppia niistä mahdollisimman paljon.

– Haluamme pelata näitä kovia joukkueita vastaan ja sitä kautta kehittyä edelleen, Lindgren painottaa.

EM-karsintaottelu Suomi-Tanska Vantaan Energia Areenalla alkaa lauantaina 7.11. kello 17.00.

Yle TV2 näyttää ottelun suorana.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.