Scroll Top

Miesten käsipallomaajoukkue haki tärkeän tuloksen Georgiasta

Käsipallo 3 käsis handis

Suomen miesten käsipallomaajoukkue osoitti taistelevansa tosissaan paikasta EM-karsinnan seuraavassa vaiheessa. Suomi taisteli keskiviikkona vierasottelusta Georgiaa vastaan tasapelin lukemin 22-22 (8-9) ja pääsee hyvistä asemista hakemaan jatkopaikkaa kotiottelussa.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti, mutta maalinteko oli molemmilla alusta asti tuskaista. Heittopaikoille kummatkin kyllä pääsivät, mutta joko osoite oli heikko tai vastustajan maalivahti veti pidemmän korren. Kahdeksan peliminuutin jälkeen tilanne oli vielä harvinaisesti 1-1 ja kun maalivahti Mikael Mäkelä tukki Suomen maalin tämän jälkeen kokonaan ja toisessa päässä Suomi virheiden ohella sai myös muutaman onnistumisen, näkyi tämä myös tulostaululla – tosin hitaasti.

Peliä kaikkineen sävyttivät tekniset virheet, pallonmenetykset ja huonot ratkaisut hyökkäyspäässä toki hyvän puolustuspelaamisen ohella. Georgia sai ottelun toisen maalinsa vasta 18. minuutin ollessa täyttymässä ja nousi tämän jälkeen nopeasti tasanumeroihin 4-4 maalivahti Zurab Tsintsadzen venyttyä puolestaan muutamaan huippupelastukseen.

Taukoa kohti maaleja tehtiin tasaisesti ja jo hiukan normaalimpaa tahtia. Ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen numerot kirjattiin 8-9 ja kuvaavaa avausjaksolle oli, että molemmat maalivahdit Tisintsadze ja Mäkelä ylsivät torjuntaprosentissaan huippulukemiin eli lähes 50:een.

Toisen jakson alussa ote siirtyi Georgialle isäntien rankaistua Suomea helppojen pallonmenetysten myötä. Isännät johtivat pian jo kolmella maalilla, mutta Suomi puristi nopeasti numerot taas tasoihin. Maaleja tehtailtiin nyt aivan toiseen malliin kuin avausjaksolla.

Jakson puolivälin jälkeen Georgia oli jo karkaamassa, mutta Suomi pysyi pelissä mukana, kun Santeri Vainionpää löytyi peräjälkeen 6 metrin viivalta vapaana muutaman kerran. Aivan lopussa Max Granlund toi vielä Suomen tasoihin ja lähtökohdat kotiotteluun ovat näin Suomen kannalta varsin hyvät.

– Tämä oli erittäin hyvä tulos. Meillä on kokematon joukkue, alla pitkä matka Georgiaan ja vaikea vastustaja. Puolustuspeli oli hyvää, samoin maalivahtipeli, mutta etenkin nopeissa hyökkäyksissä teimme liikaa virheitä. Olen kuitenkin todella tyytyväinen tulokseen, Suomen päävalmentaja Ola Lindgren totesi.

– Mäkelä maalissa oli hyvä ja esille voi nostaa vielä Vainionpään. Hän pelasi koko 60 minuuttia, teki tärkeitä maaleja ja on selvästi tulevaisuuden pelaaja. Kova suoritus häneltä kovassa paikassa ja tällaisia pelaajia on hieno nähdä joukkueessa, Lindgren kehui.

Mäkelä puolestaan antoi myös kiitokset koko joukkueen puolustuspelaamiselle.

– Aika erikoinen peli meille, kun yleensä ollaan pelattu sellaisia 30 maalia keskimäärin molemmille pelejä, niin nyt etenkin avausjaksolla oli aika toisin. Sain siinä itse muutaman hyvän torjunnan alkuun ja puolustus pelasi hyvin. Saimme Georgian heittämään aika lailla sieltä mistä halusimmekin ja vaikka toisen jakson alussa oli hiukan vaikeampi vaihe, niin hyvin sieltä noustiin, Mäkelä kiitteli.

Maat kohtaavat toisessa osaottelussa sunnuntaina 9.1. Vantaalla. Yhteismaaleissa parempi maa etenee EM-karsinnan seuraavaan vaiheeseen.

EM-karsintaa, Tbilisi:

Georgia – Suomi 22-22 (8-9)

Suomen maalintekijät: Max Granlund 6, Santeri Vainionpää 5, Miska Henriksson 4, Sebastian Säkkinen 3 (3), Roni Syrjälä 2, Fredrik Forss 1, Fredrik Karlsson 1

2 min. ulosajot ja pelistä sulkemiset: Georgia 3 x 2 min, Suomi 5 x 2 min (Richard Sundberg, pelistä sulkeminen 3 ulosajon takia)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.