Scroll Top

Lukko avaa puolivälierät vieraskentällä

Rauman Lukko

Champions Hockey Leaguen puolivälierät käynnistyvät tiistaina ja ainoana suomalaisjoukkueena mukana oleva Lukko pelaa oman pelinsä keskiviikkona. Lukko aloittaa puolivälierät tshekkiläistä Dynamo Pardubicea vastaan vieraskentältä.

Lukko kävi neljännesvälierässä tiukkaa taistelua Innsbruckin kanssa, mutta eteni jatkoon voittamalla yhteismaalein 4-3. Lukon ratkaisumaali syntyi jatkoajalla. Lukko on samalla ainoa suomalaisjoukkue, joka eteni Champions Hockey Leaguessa kahdeksan parhaan joukkoon.
– Joukkueessa on hyvä fiilis ja on hienoa olla vielä mukana tässä vaiheessa. Olemme pelanneet CHL:ssä hyvin ja ansainneet paikkamme puolivälierissä, Lukon päävalmentaja Tomi Lämsä sanoo.

Muiden suomalaisjoukkueiden taival tämänvuotisessa kilpailussa on jo päättynyt. Lukko pitääkin sinivalkoista lippua korkealla itsenäisyyspäivänä pelattavassa ottelusta, muttei ota suomalaisodotuksista paineita.
– Sarjahan on hieno ja olemme päässeet pelaamaan erilaisia ja erimaalaisia vastustajia vastaan. Emme lähesty tätä paineen kautta, vaan on positiivista, että saamme olla mukana ja pelata CHL:ssä. Ylpeänä kannamme sinivalkoisia värejä, mutta paineita emme siitä ota.

Lukko on saanut tämän kauden CHL:ssä kokea eurooppalaista jääkiekkokirjoa läpi mantereen. Lukko on kohdannut vastustajat Itävallasta, Sveitsistä, Saksasta ja Tanskasta, mutta Pardubice on tämän kauden ensimmäinen kosketus tshekkiläiseen kiekkoon.
– Tähän mennessä kohtaamissamme joukkueissa on ollut yllättävän paljon samanlaisia elementtejä. Kaikki ovat olleet vahvoja fyysisessä pelissä ja maalien edessä. Heidän kärkipelaajansa ovat olleet erittäin taitavia ja tasokkaita pelaajia.

Pardubice raivasi tieltään Ilveksen yhteismaalein 5-3 ja Lämsä varoittaa vastassa olevan huippujoukkue.
– Nyt vastaan tulee hieman erilainen joukkue kuin mitä aiemmin kohtaamamme. Pardubice on todella kokenut joukkue. Isokokoinen ja fyysinen. Heillä on NHL-kokemusta ja todella paljon KHL-kokemusta. Kun katsoo heidän pelaajiensa pelattujen otteluiden määriä, niin ne ovat huimia lukuja. Kokenut ja meritoitunut joukkue on vastassa ja meidän pitää pystyä ihan parhaimpaamme, Lämsä arvioi.
– Olemme tutkineet tarkkaan heidän vahvuutensa sekä kohdat mihin iskeä. Meidän on oltava urheilullisia, nopeita, energisiä ja liike viritetty huippuunsa. Meidän on oltava samaan aikaan myös fiksuja, sillä vastustaja on huippujoukkue, joka rokottaa virheistä. Meidän on oltava askel edellä liikkeessä ja tasapainoiltava sen sekä järjen kanssa, Lämsä jatkaa.

Lukko aloittaa pelit vieraskentällä ja ottelupari ratkaistaan ensi viikolla Raumalla.
– CHL:ssähän tilanne on poikkeava normaaleihin pudotuspeleihin verrattuna, kun niissä pelataan voitoista. Nyt pelataan tuloksesta ja ensimmäisen pelin jälkeen olemme vasta puolivälissä. Meillä on niin vähän kokemusta tämänkaltaisista peleistä, etten tiedä onko se parempi päästä aloittamaan vieraskentällä ja sarja ratkaistaan kotona. Yleensä tuloksenteko on kotikentällä helpompaa ja kotijää on aina vähän liukkaampi. Ratkaisuhetkellä siitä voi olla hyötyä päästä pelaamaan kotiyleisön edessä, mutta sen näkee sitten, arvioi Lämsä.

Pardubicen ja Lukon välinen ottelu pelataan keskiviikkona 6.12. kello 19.00 alkaen.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.