Kauden toinen Motonet GP -kilpailu käydään Lahdessa keskiviikkona 10. kesäkuuta. Ei kahta ilman kolmatta, voidaan kysyä, kun Krista Tervo astuu Lahden Motonet GP -kisan naisten moukaririnkiin.
Tervo on tempaissut Lahdessa jo kahdesti Suomen ennätyslukemat: melkeinpä päivälleen vuosi sitten tuloksella 77,14 ja ensimmäisen kerran vuotta aikaisemmin numeroin 74,63.
Karhulan Katajaisten heittäjän kunto on kohdallaan, sillä tuoreimmat SE-lukemat 77,35 – jo uransa yhdeksännet – Tervo ehti heittää jo reilu viikko sitten Norjan Bergenissä.
Ulkomaista väriä kisaan antavat Italian Sara Fantini, jonka ennätys on 75,77, sekä Ruotsin Rebecka Hallerth ja Irlannin Nicola Tuthill, joiden ennätykset ovat päälle 72 metrin. Suomen parhaimmistosta mukana ovat Suvi Niiranen ja Pinja Kärhä.
Parviainen palaa kisapaikalle Vantaan ennätyskisan jälkeen
Topi Parviainen avasi kilpailukauden keihäänheiton kevätmestaruuskisoissa kauden kärkituloksella 81,91 toukokuussa Vantaalla. Voittoheitolla oma ennätys parani reilut seitsemän metriä. Lahdessa kuten muissakin kesän kisoissa Parviaisen toiveissa on toistaa Vantaan hyvää heittoa.
– Siinä heitossa tekniikka asui kohdille ja heitossa oli oikeanlainen raivo siinä. Sen takia se lensi pitkälle. Sen jälkeen olen ottanut aika rennosti. Ensimmäisestä kisasta tuli perinteisesti pientä kipuilua, kertoo Parviainen ja sanoo tehneensä muutaman maltillisen heittotreenin.
Lahdessa kilpailun suosikki on hallitseva maailmanmestari Trinidadin Keshorn Walcott, joka on tällä kaudella heittänyt 83,45. Mukana ovat myös Topias Laine, Oliver Helander, Eemil Porvari ja viime kesän 22-vuotiaiden EM-kisojen mestari Ukrainan Artur Felfner.
– Kisa näyttää hyvältä paperilla. Toivottavasti tulisi 80 metrin ylityksiä. Se on tavoitteena itselläni. Top-kolmosen sijoitukseen olen tyytyväinen, Parviainen sanoo.
Mika Parviainen: Topin pitäisi saada nyt tasoa ylöspäin
Poikaansa valmentaja Mika Parviainen näkee samoin.
– Topin pitäisi saada nyt tasoa ylöspäin. Saa nähdä, kuinka paljon Vantaan tulos oli ulospuhallus ensimmäisessä kisassa, ja onko vielä ilmapallo täyttynyt, Mika Parviainen tuumi.
– Pitäisi saada yli 80 heittoja heitettyä mielellään joka kisassa, Topi Parviainen komppaa.
Naisten pika-aidoissa Lotta Harala ja Saara Keskitalo saavat vastaansa yhdysvaltalaiset Gabbi Cunninghamin ja Amber Hughesin, joiden ennätykset ovat kovat 12,53 ja 12,54.
Kotimainen taso mitataan ulkomaisten tähtien kirittämänä
Hilla Uusimäki, Mila Heikkonen ja Heidi Salminen testaavat ensimmäisen kerran kauden kuntoaan 400 metrin aidoissa. Hyvänä kansainvälisenä mittarina ovat ennätyksiltään samantasoiset Italian Linda Olivieri ja Viron Viola Hambidge.
Miesten 200 metrillä viime vuoden komeetta Juho Venäläinen saa vastaansa kovakuntoisen Riku Illukan sekä Eljas Aallon ja ratakierroksen ekspertin Konsta Alatuvan.
Kovin vastus suomalaisille tulee Etelä-Afrikasta, kun Mthi Mthimkulu on kiitänyt tänä vuonna jo matkan aikaan 20,11.
Rinne ennätyskunnossa 1500 metrille
Joonas Rinne avasi kautensa hyvin viime viikolla Paavo Nurmi Gamesissa uransa toiseksi parhaalla ajalla 3.36,07. Lahdessa hän saa vastaansa kolme tilastoissa parempaa ulkomaista kirittäjää, kärkimiehenä tänä vuonna jo ajan 3.33,39 juossut Kanadan Foster Malleck.
– Odottavaisin fiiliksin lähden tuohon kisaan. Siinä on muutama tosi kova ulkomaalainen ja koko kotimaan kaarti paikalla. Mielenkiintoinen startti, Rinne sanoo.
Kilpailussa haetaan jäniksen johdolla tuntuvasti alle Rinteen Suomen ennätyksen 3.35,20 alle painuvaa aikaa. Se sopii Rinteelle hyvin.
– Tälle kesälle tavoitteena on juosta Suomen ennätys uusille sekuntiluvuille. Paavo Nurmi Gamesin perusteella uskon, että olen hyvin lähellä ennätyskuntoa. Toivottavasti nyt vaan tulisi kisa, jossa pystyisin ennätyksen juoksemaan, Rinne sanoi.
Millaisen juoksun se Lahdessa vaatisi Turun kisaan verrattuna?
– Paavo Nurmi Gamesissa oli tosi kova vauhti. Ryhmän perälläkin mentiin niin kovaa, etten ole noin kovia väliaikoja juossut. Kestin aika hyvin sitä vauhtia, vaikka se oli kovaa. Jos siitä vauhdista ottaisi pienen napsun pois, ja saisin tultua loppusuoran pari sekkaa nopeammin, Rinne vastaa.
Santtu Heikkinen palaa kisaradoille
Mielenkiintoa Lahden 1500 metrin kisaan tuovat myös Mustafa Muuse ja Santtu Heikkinen, joka tekee paluuta tositoimiin parin vaikean vuoden jälkeen.
– Olen pystynyt harjoittelemaan keväällä hyvin, ja harjoitusten perusteella kunto vaikuttaa lupaavalta. Viimeisestä ratakisastani on kuitenkin jo lähes kaksi vuotta, joten Lahdessa tärkeintä on saada kausi avattua ehjällä ja kuntoni mukaisella suorituksella, Heikkinen kertoo kisan aattona.
Eurooppalaisen mailin vauhdinpito on osaavissa käsissä, kun jäniksenä on kansainvälisissäkin huippujuoksuissa esiintynyt Bosnia-Herzegovinan Abedin Mujezinovic.
Alasaari hyvässä vireessä Lahden kisaan
Seiväshypyssä hyvää alkukauden kuntoa tuloksella 560 esittänyt Juho Alasaari saa vastaansa britti Owen Heardin, jonka ennätys on 571.
Naisten pituudessa väriä antaa Burkina Fason Marthe Yasmine Koala, joka on hätyytellyt ennätyksellään 694 seitsemän metrin rajaa, ja tällä kaudellakin on syntynyt jo tulos 677. Taika Koilahti saa hyvää kiriapua myös Unkarin Petra Beáta Banhidi-Farkasilta (ennätys 678), Puolan Magdalena Bokunilta (671) ja Italian Arianna Battistellalta (669).
Lahden Ahkeran yleisurheilujaoston puheenjohtaja Anna-Kaisa Packalén odottaa hyviä kisoja.
– Mukana noin 200 urheilijaa, jotka edustavat 28 eri kansallisuutta. Tarjolla on myös parayleisurheilu- ja juniorilajeja, ja säänkin pitäisi suosia. sanoo Packalén sanoo.
– Kisoihin tavoitellaan vähintään 4 000 hengen yleisöä, eli että saadaan pääkatsomot täyteen.
Kotimaan paraurheilijahuiput kilpailevat Lahdessa pyörätuolikelauksessa 100 ja 400 metrillä.

