Scroll Top

Jokerit kohtaa Dynamo Moskovan

Jokerit jatkaa tismalleen samalla kokoonpanolla maanantain vieraskamppailussa Dynamo Moskovaa vastaan kuin lauantain kotivoitossa Avtomobilist Jekaterinburgista. Maalissa jatkaa Janis Kalnins.

Voittavaa kokoonpanoa ei vaihdeta, kuuluu sanonta, ja ohjenuoraa noudatetaan tämän illan pelissä. Helsinkiläiset pääsevät Moskovaan allaan vahva suoritus idän kärkijoukkuetta vastaan. Kolmesta viime pelistään kaksi voittanut joukkue testaa virettään nyt paikassa, jossa kausi päättyi viime keväänä.

Kuva: Mikko Taipale/Jokerit

 

Vahvan debyytin lauantaina pelannut Saku Mäenalanen jatkaa ykkösen laidassa. Tehoja ei vielä tullut, mutta hyökkääjän kaikki tekeminen oli heti erinomaisella tasolla pitkästä pelitauosta huolimatta. Voimakas ja hyvin luisteleva Mäenalanen tuottaa punakeltaisille varmasti hienoja hetkiä tällä kaudella.

Jokerit sai lauantain pelissä tärkeää tulitukea puolustuksesta, kun Viktor Lööv ja Teemu Eronen osuivat Avtomobilistin verkkoon. Myös Jesse Joensuu esitti kauden parastaan laukomalla 3-1-maalin toisessa erässä. Neljästi viimeistelyssä onnistunut Henri Ikonen taas on noussut joukkueen parhaaksi maalintekijäksi Nicklas Jensenin rinnalle.

Jensen, Veli-Matti Savinainen ja Oliver Lauridsen ovat loukkaantumisten vuoksi sivussa illan ottelusta ja sairaslistalle lisättiin viikonlopun jälkeen myös Konsta Hirvonen, joka sai vamman Kiekko-Vantaan Mestis-avauksessa. Hän on sivussa tositoimista viidestä kuuteen viikkoa. Terveinä kokoonpanon ulkopuolella ovat Mika Niemi ja Matias Myttynen.

Jokerit hamuaa pudotuspeliviivan yläpuolelle ja voitolla tänä iltana joukkue myös sinne nousisi. Nyt helsinkiläiset ovat kymmenentenä läntisessä konferenssissa saalistettuaan yhdeksän pistettä kymmenestä ottelusta. Dynamo taas on lännessä viidentenä 13 pisteellä 11 kamppailusta.

Moskovalaisjoukkue uusiutui täksi kaudeksi jonkin verran. Suurin pettymys oli Dmitri Kagarlitskin lähtö SKA Pietariin, joten Vadim Shipatshjovin uudeksi tutkapariksi hankittiin ruotsalainen Andre Petersson, joka saapui seuraan Barys Nur-Sultanista. Uusi tehokaksikko onkin löytänyt hyvin toisensa ja Shipatsjov johtaa KHL:n pistepörssiä tehoin 5+9=14, mutta tulitukea ei ole tullut alemmista ketjuista riittävästi. Suomalaispuolustaja Juuso Hietanen on kuitenkin aloittanut kauden loistavasti tehtyään 11 peliin 4+6=10 pistettä. Hän johtaa koko sarja pakkien pistepörssiä.

Illan ottelu pelataan viime tammikuussa avatussa VTB Arenassa, jossa Jokerit voitti kertaalleen kevään playoff-sarjassa. Nyt kaukalo on kavennettu 26 metriin eli NHL-mittoihin ja Dynamo on viihtynyt kotihallissaan syyskuussa mainiosti: kuudesta pelistä on tullut viisi voittoa. Vieraskaukalossa on ollut tahmeampaa, kun viidestä ottelusta on irronnut vain yksi voitto.

Jokereiden kokoonpano:

25 Henrik Haapala – 27 Petri Kontiola – 80 Saku Mäenalanen
48 Henri Ikonen – 37 John Norman – 21 Brian O’Neill
6 Jesse Joensuu – 93 Peter Regin (C) – 11 Steve Moses
9 Ahti Oksanen – 41 Antti Pihlström – 12 Marko Anttila (A)

44 Mikko Lehtonen – 51 Alex Grant
50 Viktor Lööv – 18 Sami Lepistö (A)
42 Teemu Eronen – 4 Tommi Kivistö
77 Eemeli Räsänen

98 Janis Kalnins (31 Antti Niemi)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.