Scroll Top

Jalkapallo – Huuhkajat kohtaa tärkeässä EM-karsintaottelussa Kreikan, lue illan kamppailun ennakko

Suomi pelaa tänään jalkapallon EM-karsinnoissa todella tärkeän ottelun, kun se kohtaa Tampereen Ratinassa Kreikan. Joukkueet ovat tulleet viime vuosina tutuksi, sillä maat kohtasivat viime syksyn Nations Leaguessa kahdesti. Kotona Huuhkajat onnistuivat kaatamaan Kreikan maalein 2-0, mutta vieraissa tuli kirvelevä 1-0 tappio.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

Huuhkajat

Suomi on esiintynyt Markku Kanervan alaisuudessa jo pitkään todella hyvin ja EM-karsinnat ovat sujuneet jo tähän mennessä todella hyvin. Huuhkajat aloitti karsinnat vierastappiolla Italialle, mutta tuon ottelun jälkeen joukkue on raapinut kolme maukasta voittoa, joiden turvin Suomi on tällä hetkellä lohkossa upeasti toisena. Tulosten arvoa nostaa myös se, että Suomi pelasi neljästä ensimmäisestä ottelustaan kolme vieraissa, joten lopuista kuudesta karsintapelistä peräti neljä on kotikentällä. 

Embed from Getty Images

Tämäniltainen ottelu on iso vedenjakaja, koska jos Suomi pystyy Kreikan voittamaan, on maiden välinen ero lohkossa jo kahdeksan pistettä. Toki pitää muistaa, että vaikka karsinnat ovatkin menneet hyvin on niin tämän illan ottelun jälkeen karsintalohkossa ollaan vasta puolessa välissä, joten matkaa EM-paikkaan on vielä paljon. Onneksi joukkueessa on tällä hetkellä hyvä itseluottamus, jonka lisäksi Huuhkajat on pelannut jo pitkään todella hyvin kotona ja edellinen kotitappio on yli kahden vuoden takaa, kun Suomi hävisi MM-karsinnoissa Ukrainalle kesäkuussa 2017. Tuon jälkeen Suomi on pelannut kotona kahdeksan kertaa ja voittanut kyseisistä otteluista seitsemän ja pelannut kertaalleen tasan, joten kotona joukkueen peli on kulkenut kuin unelma.

Suomi tarvitsee tänään koko joukkueelta vahvaa tekemistä eikä puolustuksessa saa tulla helppoja virheitä. Todella tärkeässä roolissa on myös Suomen keskikenttä, jossa pelaa todennäköisesti Glen Kamara ja Tim Sparv. Mielenkiintoista on myös nähdä miten pelaa Robin Lod, jonka otteet ovat olleet maajoukkueessa järjestään todella hyviä. Laiturin paikalla aloittanee Simon Skrabb, joka on pelannut varsin hyvän kauden Ruotsin Allsvenskanissa. Toki Markku Kanerva on tehnyt muutoksia ja valinnat kokoonpanoon on tehty vastustajan mukaan, joten kokoonpanosta ei sikäli voi olla varma ennen kuin se julkistetaan. Hyvän startin MLS-liigassa saanut Lassi Lappalainen on myös todella varteenotettava avauskokoonpanon pelaaja ja mies olikin avauksessa edellisessä Liechtenstein ottelussa.

Embed from Getty Images

Kun puhutaan yksittäisistä pelaajista ja ottelun ratkaisijoista ei voi olla nostamatta esiin Suomen tärkeintä pelaajaa Teemu Pukkia. Mies oli isosti esillä tärkeässä Bosnia-ottelussa tehden Suomen molemmat maalit ja tuon kesäkuussa pelatun ottelun jälkeen Pukin vire on vain entisestään parantunut. Hurja alkukausi Valioliigassa on nostanut kotkalaisen itseluottamuksen aivan tappiin ja tällä hetkellä tuntuu, että mies osuu paikasta kuin paikasta. Huuhkajilla ei ole pitkään aikaan ollut tuollaisessa vireessä ollutta hyökkääjää, joka pystyy ratkaisemaan ottelut omalla henkilökohtaisella taidollaan. Tänään Pukin maalivireen jatkuminen olisi enemmän kuin tärkeää, sillä voitolla Suomen asemat lohkon kakkosena paranisivat entisestään.

 

Kreikka

Kreikka on ollut 2000-luvulla useasti arvokisoissa ja maa voitti sensaatiomaisesti Euroopan mestaruuden kesällä 2004. Viime vuosina joukkueen käyrä on ollut kuitenkin alaspäin ja valmentajaa on vaihdettu useasti. Edellinen valmentajan vaihto tuli kesäkuussa kärsityn sokeraavan Armenia tappion jälkeen, kun päävalmentaja Angelos Anastasiadis sai potkut ja tilalle palkattiin hollantilainen John van”t Schip.

Tämäniltaiseen otteluun lähdettäessä Kreikka on lohkossa vasta neljäntenä eikä joukkue ole voittanut neljästä pelaamastaan ottelusta kuin yhden. Edellisessä ottelussa se kärsi yllättävän kotitappion Armenialle, joka oli joukkueen EM-haaveiden kannalta iso kolaus vaikka karsintoja onkin vielä paljon jäljellä. Varsinkin puolustus on ollut pahasti tuuliajolla, sillä kolmessa edellisessä karsintapelissä se on päästänyt peräti kahdeksan maalia eli 2,66 maalia ottelua kohden, joka on jalkapallossa aivan liikaa. Maaleja joukkue on tehnyt varsin kelvollisesti, sillä se on tehnyt karsinnoissa kuusi maalia, joka on saman verran kuin Suomella.

Vaikka puolustuspeli ei ole viime otteluissa kulkenut on joukkueella silti alakerrassa hyviä pelaajia. Topparin paikalta löytyy muun muassa Arsenalissa pelaava Sokratis sekä LaLiga Leganesissa pelaava Dimitrios Siovas. Keskikentältä joukkueelta löytyy Benficassa ammatikseen pelaava Andreas Samaris sekä Olympiakosin riveissä pelaava Georgios Masouras. Iso miinus puolestaan on Konstantinos Fortounisin poissaolo, sillä mies on ollut heinäkuusta saakka loukkaantuneena eikä näin ollen pysty tänään pelaamaan. Miehen puuttuminen on sikälikin paha takaisku, sillä hän on tehnyt karsinnoissa kolme maalia eli puolet koko joukkueen kaikista maaleista.

Embed from Getty Images

Hyökkääjät ovat joukkueessa vaihtuneet karsintojen aikana varsin paljon eikä Kreikalla ole ollut yksittäistä varmaa maalintekijää. Yksi vasteenotettava avauksen pelaaja on Tolousessa ammattikseen pelaava Efthymios Koulouris, joka aloitti avauskokoonpanossa muun muassa Armeniaa vastaan.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.