Scroll Top

EräViikingeille tärkeät pisteet – LASB kaatui 5-4

Salibandy naiset sb

Tänään pelattiin F-liigan miesten sarjassa yksi ottelu, jossa pudotuspelipaikasta haaveileva EräViikingit otti tärkeät pisteet kaatamalla kotonaan LASBin 5-4. Voitto nosti helsinkiläiset kolmen pisteet päähän play off -viivasta ja yhden ottelun vähemmän pelanneesta SPV:stä.

Mikko Sipilä laukoi toisen erän puolivälissä EräViikingit irtopallosta 2–1-johtoon, mutta sen jälkeen vieraat ottivat otteen, kun ensin Perttu Koljonen tasoitti ja sitten Janis Ragovskis yllätti ErVi-vahti Santeri Kainulaisen kaukolaukauksella laidan tuntumasta. Marko Juselius kuitenkin tasoitti erän loppuun, ja kolmannen alussa Juho Niinikoski ohjasi Juseliuksen syötöstä illan toisen osumansa ja isännät 4–3-johtoon. Voittoon se ei vielä riittänyt LASBin Perttu Koljosen tasoitettua, mutta vielä yksi vaihde oli EräViikingeillä varastossa. Päätöserän puolivälissä pyöri kuuden syötön palloralli, jonka päätteeksi puolustaja Tuomas Aho kiskaisi keskeltä sektoria voittomaalin.

– Kuten numerot kertovat, hyvä vierasjoukkue ja maalin peli alusta loppuun, viidestä viime ottelustaan nyt neljä voittaneen EräViikinkien päävalmentaja Bengt Lodenius mietti Ruudun haastattelussa.
– Meillä on hyvä talvivire ja usko, että tiukat pelit kääntyvät voitoiksi. Vireen takana on nimenomaan, että on opittu vaikean syksyn jälkeen todella arvostamaan voittoja, ja nyt tehdään niin paljon töitä kuin vain pystytään että ansaitaan ne voitot.

Tiistaina on ohjelmassa Steelers–Oilers Hämeenlinnassa.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.