Suomen Elias Kuosmanen on edennyt Roomassa käytävissä painin EM-kilpailuissa 97-kilon sarjassa välieriin. Kuosmanen aloitti kilpailut takkuisesti ja ensimmäinen kamppailu Ukrainan…
UUTISET
Jokerit pelasi edellisen kerran viime viikon maanantaina, kun Dinamo Riika kaatui vieraskaukalossa luvuin 4-2. Helsinkiläisten pelitahti oli muiden KHL-joukkueiden tavoin…
MLB-kausi 2020 starttaa maaliskuun lopussa mutta ennen sitä pelataan vielä spring season, joka alkaa jo 2 viikon päästä! Katso tästä…
Washington Capitals hävisi New York Islandersille 3-5 viime yön NHL-kierroksella. Islandersin Leo Komarov iski kauden toisen maalinsa. Islanders johti ottelua…
Suomen Arvi Savolainen, 21, ottelee tiistaina pronssiottelussa kreikkalais-roomalaisen painin EM-kisoissa Roomassa. Maanantai-iltana Savolainen otteli välieräottelussa georgialaista Levan Arabulista vastaan 130…
Henri Kontinen ja Jan-Lennard Struff onnistuivat tenniksen ATP-turnauksen ensimmäisellä kierroksella Hollannin Rotterdamissa. Parivaljakko kaatoi turnauksen ykkössijoitetun saksalaisparin Kevin Krawietz/Andreas Mies…
Ampumahiihdon MM-kisat käynnistyvät tällä viikolla Italian Anterselvassa. MM-mitaleista taistellaan torstaista alkaen puolentoista viikon ajan. Suomalaisittain mielenkiinto kohdistuu erityisesti naisten henkilökohtaisiin…
Lumilautailija Enni Rukajärvi sijoittui viidenneksi Yhdysvaltojen Coloradossa järjestetyssä kovatasoisessa kutsukilpailussa. Rukajärven valmistautuminen kilpailuun oli vaikea, kun hänen lautansa katkesi ja…
Golfin naisten ammattijärjestö LPGA on perunut sekä Thaimaan LPGA-turnauksen että Singaporen maailmanmestaruusturnauksen ennen kaikkea Kiinassa riehuvan koronaviruksen takia. Embed from…
Emil Ruusuvuori putosi yhden sijan miesten kaksinpelin maailmanlistalla sijalle 102. Viikko sitten Ruusuvuori ylsi toistaiseksi parhaaseen sijoitukseensa 101, mutta himoittu…

