Yleisurheilun MM-kisojen lauantai-iltana ohjelmassa oli seitsemän finaalia, joista mielenkiintoisimmat olivat miesten keihäs, naisten pika-aidat ja molemmat pikaviestit.
Illan ainoa suomalainen Tero Pitkämäki suoriutui hyvin keihäsfinaalissa. Pitkämäki oli kisan viides tuloksella 86,94, jonka hän teki neljännellä kierroksella. Pitkämäki jäi mitalista n. 1,5 metriä. Mestaruuden vei Saksan Johannes Vetter tuloksella 89,89, jonka teki jo avauskierroksella. Himmeämmät mitalit menivät Tshekkiin. Hopeaa nappasi Jakub Vadlejch jääden Vetteristä ainoastaan 16 senttiä 89,73 tuloksella ja pronssia sai yllättä Petr Frydrych tuloksella 88,32. Kisan suurimpia voittajasuosikeista Saksan Thomas Röhler jäi neljänneksi.
Miesten 5000 metrillä Britti Mo Farah päätti uransa ratamatkojen osalta. Hän on siirtymässä maratonin pariin. Farah ei päässyt päättämään sitä voittajana, sillä Etiopian Muktar Edris peittosi hänet lopussa ajalal 13,32,79. Farah jätettiin toiseksi ja kolmanneksi tuli Yhdysvaltojen Paul Chelimo.
Naisten korkeudessa voiton vei odotetusti venäläinen, mutta neutraalina kisaava Maria Lasitskene tuloksella 203. Toiseksi tuli Ukrainan Yuliia Levchenko 201 tuloksella ja kolmas sija meni Puolan Kamila Licwinkolle tuloksella 199.
Naisten 100 metrin aidoissa voiton vei pari viimeistä kautta loukkaantumisten takia vaikeuksissa ollut Australian Sally Pearson ajalla 12,59. Toiseksi pinkoi Yhdysvaltojen Dawn Harper-Nelson 12,63 ajalla ja kolmanneksi tuli Saksan Pamela Dutkiewicz ajalla 12,72 jättäen voittajasuosikin USA:n Kendra Harrisonin neljänneksi 0,02 sekunnin erolla.
Miesten kymmenottelussa kaikki mitalit menivät naisten seitsenottelun tapaan eurooppalaisille. Voiton vei Ranskan Kevin Mayer pistein 8768 jättäen muut yli 200 pisteen päähän. Himmeämmät mitalit menivät Saksaan. Toiseksi tuli Rico Freimuth 8564 pisteellä ja Kai Kazmirek sijottui kolmanneksi 8488 pisteellä.
Illan päättivät pikaviestit. Naisten viestin voitti odotetusti USA joukkueella Aaliyah Brown, Allyson Felix, Morolake Akinosun ja Tori Bowie ajalla 41,82. Toiseksi tuli kotiyleisön riemuksi Iso-Britannia 42,12 ajalla ja kolmas oli Jamaika ajalla 42,19.
Miesten viesti oli todella dramaattinen, sillä upean uransa päättynyt Jamaikan Usain Bolt koki kovia, kun ei pystynyt juoksemaan maaliin loukkaantumisen takia. Boltin viimeinen juoksu päättyi takareisi vaivaan. Mestaruus meni hieman yllättäen kotiyleisön riemuksi Iso-Britannialle joukkueella Chijindu Ujah, Adam Gemili, Daniel Talbot ja Nethaneel Mitchell-Blake ajalla 37,47. Britit jättivät Yhdysvallat hopealle ainoastaan 0,05 sekunnin erolla. Pronssia sai Japani ajalla 38,04.
MM-kisat huipentuvat huomiseen päätöspäivään.
9. kisapäivän finaalien tulokset, Lontoo
Miehet
5000m
1. Muktar Edris ETH 13,32,79
2. Mo Farah GBR 13,33,22
3. Paul Chelimo USA 13,33,30
Keihäs
1. Johannes Vetter GER 89,89
2. Jakub Vadlejch CZE 89,73
3. Petr Frydrych CZE 88,32
5. Tero Pitkämäki 86,94
Kymmenottelu
1. Kevin Mayer FRA 8768 pistettä
2. Rico Freimuth GER 8564 pistettä
3. Kai Kazmirek GER 8488 pistettä
4 x 100m viesti
1. Iso-Britannia 37,47
Chijindu Ujah, Adam Gemili, Daniel Talbot, Nethaneel Mitchell-Blake
2. Yhdysvallat 37,52
Mike Rodgers, Justin Gatlin, Jaylen Bacon, Christian Coleman
3. Japani 38,04
Shuhei Tada, Shota Iizuka, Yoshihide Kiryu, Kenji Fujimitsu
Naiset
100m aidat
1. Sally Pearson AUS 12,59
2. Dawn Harper-Nelson USA 12,63
3. Pamela Dutkiewicz GER 12,72
Korkeus
1. Maria Lasitskene 203
2. Yuliia Levchenko UKR 201
3. Kamila Licwinko POL 199
4 x 100m viesti
1. Yhdysvallat 41,82
Aaliyah Brown, Allyson Felix, Morolake Akinosun, Tori Bowie
2. Iso-Britannia 42,12
Asha Philip, Desiree Henry, Dina Asher-Smith, Daryll Neita
3. Jamaika 42,19
Jura Levy, Natasha Morrison, Simonne Facey, Sashalee Forbes