Westend Indians töykeä juhlavieras Seinäjoella, naisten cupfinalistit selvillä

Salibandyliigan vuoden 2019 viimeiset ottelut pelattiin tänään Seinäjoella, Jyväskylässä ja Vantaalla, joissa Westend Indians, Nokian KrP ja Tiikerit lähtivät kentältä voittajina.

Seinäjoella Westend Indians oli SPV:n 25-vuotisjuhlaottelussa epäkohtelias vieras kaadettuaan otteluun kanssaan tasapisteissä lähteneet Peliveljet peräti 10-1. Seinäjoki Areenalle saapuneen 1 365-päisen juhlaväen kahvit karkasivat väärään kurkkuun heti avauserässä, jonka espoolaiset vieraat veivät 5-0. Toinen erä väännettiin tasalukemiin, mutta kolmannessa Indians tunki isäntien verkkoon vielä neljä palloa, joista yhden ylivoimalla ja kaksi tyhjiin. Eero Harjula laukoi Indiansin maaleista kolme, 16-vuotias Samuli Junnila puolestaan teki liigauransa ensimmäiset kaksi ja kirjautti vielä päälle syöttöpisteen.

Nokian KrP palasi EräViikinkien ohi sarjakakkoseksi kaataessaan vieraissa Happeen 4-3. Nokialaiset karkasivat toisen erän lopulla tappioasemasta 3–1-johtoon Mikko Laakson kahdella sekä Joona Rantalan yhdellä maalilla, ja kuusi minuuttia ennen ottelun loppua Simo Paulaharju iski alivoimalla tilanteeksi jo 1-4. Happeen Iiro Lankinen ehti vielä syöttää Tuomas Rautiaisen kavennuksen ja nostaa itse isännät maalin päähän, mutta tasoitukseen ei aika enää riittänyt.

Eilen LASB:n kaatanut nousija Tiikerit nappasi ensi kertaa historiassaan toisen perättäisen liigavoiton lyödessään kotonaan OLS:n komeasti 9-4. Oululaiset nousivat vielä toisen erän viimeisellä sekunnilla tilanteeseen 4-3. mutta päätösjaksolla Tiikerit meni menojaan latoen viisi maalia lisää. Junioritähti Joakim Lund oli illan mies tehoilla 3+2, konkari Tomi Palin säesti viereltä saldolla 2+2.

Salibandyliiga jatkuu kolmas tammikuuta ottelulla Happee–TPS.

Naisten TEHO Sport Suomen Cupin finaalissa kohtaavat viime kevään liigafinalistit PSS ja SB-Pro. Hallitseva cupmestari PSS varmisti paikkansa jo eilen, ja tämän päivän välierässä SB-Pro kaatoi Classicin 2-1. Pron maalit syntyivät avauserän lopussa vain 14 sekunnin välein Elina Kujalan ja Ina Lemisen mailoista. MM-mitalisti Alisa Pöllänen kavensi kolmannessa 15 minuutin erässä, mutta SB-Pro piti johtonsa loppuun saakka.

Suomen Cupin finaalit pelataan kahdeksas helmikuuta Tallinnassa.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.