Scroll Top

Westend Indians kävi lopettamassa EräViikinkien pudotuspelihaaveet

Salibandy3

Vielä 2017 finaalissa pelannut EräViikingit on jäämässä toisen kerran peräkkäin F-liigan pudotuspelien ulkopuolelle, kun se nöyrtyi tiistain ainoassa ottelussa kotonaan Westend Indiansille 4-7. Helsinkiläisillä on runkosarjaa jäljellä enää vierasottelu OLS:aa vastaan, kun tasapisteissä edellä viivan yläpuolella komeileva SPV pelaa vielä neljästi.

Tänään EräViikingit kirjautti illan avausmaalin ja käväisi toisessa erässä 3–2-johdossa, mutta jo ennen toista taukoa Otto Lehkosuo ja Ossi Koskinen nostivat espoolaiset edelle. Kaudella tätä ennen vain kaksi maalia laukoneelle Koskiselle osuma oli jo illan toinen. Päätösjaksolla Indians piti pallon itsellään ja kotijoukkueen kaukana maalipaikoilta nakutellen vielä kolme maalia lisää. Valtteri Kainulainen oli kahdella maalillaan ja kahdella syöttöpisteellään voittajien pistehai.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.