Vedonlyöntivihje fudikseen keväiselle lauantaille

Tänään lauantaina jalkapallon ystäviä hemmotellaan kun pelejä on tilanne huomioon ottaen runsaasti. Gee suuntaa katseensa Valko-Venäjälle Vysshaya Ligaan ja siellä Minskin paikallisotteluun FC Minsk-Dinamo Minsk.

Dinamo Minskin valmistautuminen kauteen on ollut todella heikkoa ja ainoassa liiga-pelissään joukkue hävisi Rukh Brestille kotonaan 0-1. Joukkueen ruuti on ollut kuivaa eikä sen Belgialaisvahvistus, Danilo, ole vielä saanut nappuloitaan liikkeelle. Lisäksi joukkueen hyökkäys on tällä kaudella todella onneton ja esille ei voi nostaa kuin yhden pelaajan, Kirill Vergeychikin, joka hänkään ei ole onnistunut maalinteossa miesmuistiin. Paljon lepää myös joukkueeseen BATE:sta täksi kaudeksi siirtyneen Aleksey Riosin hartioilla. Cupin ottelussa hän maalasi entistä seuraansa vastaan kahdesti. Dinamon hyökkäys on todella kapea, sillä joukkueen rosterissa ei ole kuin neljä hyökkääjää.

FC Minskin kauteen valmistautuminen on sujunut loistavasti. Joukkue ei hävinnyt yhdeksästä harjoitusottelusta kuin kolme ja pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla, eikä maalintekovastuu ole kenenkään yksittäisen pelaajan harteilla. Hyökkääjiä löytyy vaihdettavaksi kentälle ja joukkueella on tänään kotikenttäetu.

Lähdetään hakemaan FC Minskille kotivoittoa tasapeli poissuljettuna!

VALKOVENÄJÄ, VYSSHAYA LIGA

FC Minsk – Dinamo Minsk
Kello 16:00

FC Minsk draw no bet (DNB) @ 2.10 ComeOn
Panos: Small

 

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.