TPS:n nousu ahdingosta huipentui jatkoaikajuhliin

Salibandyliigan keskiviikon draama näyteltiin Turussa, jossa TPS nousi lopussa kahden maalin takaa tasoihin ilman maalivahtia ja iski jatkoajalla 4–3-voittomaalin. Illan toisessa ottelussa EräViikingit kaatoi kotonaan Steelersin 5-3.

Westend Indians näytti jo aiheuttavan TPS:lle kauden avaustappion johtaessaan vielä 11 minuuttia ennen loppusummeria 3-1. Maalivahti Pyry Luukkosen juostua vaihtoon onnistuivat kuitenkin Juho Sorri ja Mikko Hautaniemi nostamaan isännät tasoihin. Jatkoaikaa ehdittiin pelata runsaat kolme minuuttia ennen kuin Sami Saarinen kiskaisi puolihuolimattoman näköisellä kääntölaukauksella voittomaalin espoolaisvahti Mikko Kirvesniemenulottumattomiin. TPS:n Eero Jalo oli kahdella syöttöpisteellään illan pistehai.

Markus Salmen laukoma 4-0 päätöserän viidennellä minuutilla näytti jo sinetöivän EräViikinkien kotivoiton, mutta tuskanhiki ehti vielä kihota helsinkiläisten otsille. Erän puolivälissä Steelersin Ville Lastikka sekä Niko Einiö kavensivat vain seitsemän sekunnin välein, ja kuusi minuuttia ennen loppua Jose Takala ohjasi lukemiksi jo 4-3. EräViikingit kuitenkin kesti hämeenlinnalaisten hyvät tasoituspaikat, ja 14 sekuntia ennen summeria Roni Laasonen linkosi viimeisen niitin tyhjiin. Ottelun kahden pisteen miehiä olivat EräViikinkien Mikael Lax (1+1) ja Lauri Kapanen (0+2) sekä Steelersin Jose Takala (1+1).

Salibandyliiga jatkuu torstaina Tampereella paikallisottelulla Nokian KrP – Koovee.

Kirjoittaja: Geemedia

Jaa Sosiaalisessa mediassa

Kommentoi tätä kirjoitusta

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry työkalupalkkiin