Scroll Top

Tennis: Tsongalta hurja nousu kotiyleisön edessä

Gamblers tennis 9

Torstaina oli jälleen tapahtumarikas päivä Pariisin massakentillä. Jo Wilfried-Tsonga vastasi päivän kovimmasta noususta. Tsonga hävisi kaksi ensimmäistä erää Kyproksen Marco Baghdatikselle. Ranskalaisyleisön riemuksi maailmanlistan sijalla seitsemän majaileva Tsonga onnistui kuitenkin voittamaan seuraavat kolme erää ja raivaamaan tiensä kolmannelle kierrokselle.

Muuten ranskalaiset ilon aiheet olivatkin vähissä. Quentin Halysin, Paul-Henri Mathieun, Stephane Robertin ja Nicolas Mahutin turnaus päättyi tänään toiselle kierrokselle.

Novak Djokovic ja Rafael Nadal ottivat molemmat tyylipuhtaat 3-0 voitot. Nadal leipoi Facundo Bagniksen ulos turnauksesta vajaassa kahdessa tunnissa. Pirteästi pelannut Steve Darcis puolestaan haastoi maailmanlistan ykkösen Djokovicin hyvin ja piti serbialaista paikoitellen ahtaalla. Palkintoa hyvästä taistelusta ei kuitenkaan ollut tarjolla ja Djokovic jatkaa mestaruuden tavoittelua.

Nuoret Borna Coric ja Alexander Zverev jatkavat vakuuttavaa menoa Pariisissa. Kroatialainen Coric kaatoi Bernard Tomicin erin 3-1. Zverev puolestaan kaatoi samoin numeroin juurikin ranskalaisen Stephane Robertin.

Perjantaina Henri Kontinen ja John Peers pelaavat toisen kierroksen ottelunsa. Vastassa parivaljakolla on Marcus Daniell ja Brian Baker. Perjantaiksi Pariisiin on luvattu varsin epävakaata säätä. Peukut pystyyn että sade ei kuitenkaan sotkisi otteluohjelmaa kokonaan !

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.